Miltä tuntui eka kerta? [Tanssijat] (Ytp 2008-05-25 14:32)
Olisiko mahdollista saada näin pitkiin teksteihin tiivistelmä sisällöstä.
Totta, pitkistä jutuista toivoisi löytyvän tiivistelmän tai väliotsikoita. Aihe huomioiden juttu oli kuitenkin mielestäni hyvä tiivistelmä pituudesta huolimatta.
Lyhyesti sanoisin, että sekä naisia että miehiä on toiveineen ja käyttäytymisineen aika tarkalleen yhtä monta erilaista kuin neniä tuossa samassa joukossa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että jokainen kohtaa vähintään joskus ja jossain niitä, joiden kanssa tanssitilanne on miellyttävä kokemus, omista vajavaisuuksista huolimatta. Kaikkien toiveita ei voi suoraan lukea siitä, mitä ja miten muiden kanssa toimivat.
Valitettavasti myös niitä ikäviä kokemuksia mahtuu joukkoon. NinaK:n esimerkin kaltaisia on kohdalle sattunut. Muutamilla naisilla on ollut käsittämätön ja yllättävä tarve ilmaista tyytymättömyytensä hyvin näkyvällä tai kuuluvalla tavalla, ilman että toinen on tietoinen syistä.