Miltä tuntui eka kerta? [Tanssijat] (Ytp 2008-05-25 14:32)
Kysymys oli osoitettu ihan toisaalle, eikä mulla ole ammattilaistaustaa ohjaajana eikä tanssijanakaan, mutta vastaanpa silti. Aktiivisesti tanssivana naisena ja kyseistä harrastusta ylipaljon rakastaen.
Ytp: "Siispä kysäisen tämmöistä, että mikä on tänä päivänä naisten odotusarvo eri tanssilajien suhteen? Kovasti vaikuttaa olevan yleistä nämä kädenalikuviot vähän joka tanssissa. Mikä on perinteisen humpan ja sitten kävely/kuviohumpan tilanne - kummasta tykätään? Etenevä bugg taitaa olla nyt aika suosittua. Fusku taitaa myöskin olla saanut lisäkipinää muiden ka-tanssien myötä. Entä lattarit -toivotaanko ne tanssittavan kutakuinkin omilla askelikoillaan vai pärjääkö foksahdellen. Valsissa ja tangossa ohitusaskeleet yms. tuovat ilmeisesti mukavaa lisää. Ovatko ne sellaisia juttuja, jotka daami kuin daami pystyy seuraamaan (varmaan hyvän viejän kanssa)?"
Odotusarvo eri tanssilajien suhteen... Tämä on itselläni hyvinkin venyvä ja laaja käsite. Jokaisella lienee omat käsityksensä ja toiveensa, on todella yksilöllistä. Näinollen voin puhua vain omalla suullani. Mutta sillä puhuttaessa, mun odotusarvoni ovat tosiaankin hyvin laajat. Itse kaipaan mahdollisimman paljon erilaisia tanssikokemuksia, haluan tanssia mahdollisimman paljon eri tyyleillä.
Foksia haluan mennä foksin askelein (niin sivuaskelein, ohiaskelein, jne.), pelkällä pehmeällä perusaskeleella, taapertelemalla ja juttelemalla (hieno sana tälle oli toisaalla lukemani sosiaalifoksi :) ), yksinkertaisena pysyvänä fuskuna, haasteellisempana fuskuna... millä ikinä sitä nyt voikaan mennä ja millä ikinä konstilla mua viedään. Ja välillä ollaan viemättäkin...
Sama homma humpassa, menen mielelläni millä tyylillä vain. Erittäin usein humppaa viedään buggina, se on ok ja hauskaa, tosin ihan kaikki humpat eivät oikein mene ihan luontevasti buggina, mutta eihän tuo ole tanssinautintoani millään tavalla vähentänyt. Ihan yhtä hauskaa on mennä perinteisellä tyylillä. Ja kaikella siltä väliltä. Bugg on mun makuuni ihana musiikintulkinnallinen tyyli. Siis tottakai kaikissa muissakin lajeissa musiikintulkinta on ihan parasta, mutta etenkin hitaissa buggeissa on ihana fiilistellä ja saada lantio viettelevästi keinumaan hitaan askeleen mukana. Esimerkkipiisinä suosikkini Kissanainen. Ah... Nopeissa buggeissa taas on säpinää, josta tykkään myös. Niissä on jotenkin niin iskevä meno. Monelle vaan se vauhti tuntuu olevan liikaa, vaikka tanssitaan tosilyhyinkin askelin. Kivaa se silti on, ei sille minkään mahda. Fusku on myös kiva laji, mutta itselläni alkaa välillä tuntumaan jo hieman puuduttavaltakin. Yliannostus ehkä? Kaipailen ehkä enemmän sylifoksia, sillä tosiaan tuntuu, että sitä harvemmin pääsee tanssimaan. Mutta siis, tykkään kuitenkin mennä ihan millä vaan tyylillä.
Lattareista rumba on ehdoton suosikkini, chacha toinen. Sambaa ei sellaisenaan polvi kestä, mutta discoswinginä todella herkkua. Sambaa on kiva mennä myös buggina, lisää vaan vähän sambamaista askellusta ja vartalonkäyttöä mukaan. Useimmiten lattareita tykkään tanssia sylitanssina sellaisen kanssa, jonka vartalon käyttö irtiotteessa katoaa ja hän keskittyy vain askeliin. Silloin haaveilee, että hänen kanssaan olisi kivampi mennä sylitanssina. Toisaalta taas ymmärrän, että hän vielä opettelee noita kuitenkin aika monimutkaisia liikesarjoja, joten olen oikein mielelläni harjoitusparina. Irtiotteessa tanssista tulee monille suorittamista, mutta se on tuon edellämainitun seikan vuoksi ihan ymmärrettävää (myös muissa ka-tansseissa). Siinä vaiheessa, kun tanssikaveri on saanut enemmän kokemusta ja osaamista, lattaritanssit(kin) muuttavat luonnettaan aikalailla. Silloin on ihanaa mennä askelillakin. Suorittaminen katoaa, jäljelle jää itse tanssi. Aivan ehdottoman ihania lattareita olen päässyt tanssittamaan aivan todella ihanina fokseina. Omalta kohdaltani useammin olen huomannut toivovani, että mentäisiin mieluummin sylikkäin kuin askelilla. Ja korostan, että silti rakastan myös askelilla menemistä. Riippuu niin paljon tilanteesta ja siitä toisesta.... Sylikkäin lattareita mennessä voi myös aina varioida sitä perusfoksia lattarihenkisemmäksi käyttämällä vartaloaan eri tavalla. Veyvää askelta, lantiota ja yläkroppaa liikkeelle musiikin mukaan, ja siistuota; WAU! Johan on kuumaa lattarimeininkiä!
Valssi ja tango ovat itselleni kieltämättä sellaisia, että niihin kaipailee sitä jotain maustetta. Se on sitten eri asia, mitä se mauste itse kullakin viejällä on. Valssissa se voi olla erilaiset askellukset tai keveys taitai.... Tangossa se voi olla vaan se jännä intohimo, joka saavutetaan jollain. Ei välttämättä hurjalla määrällä kuvioita. Tosin kyllä mä tykkään mennä myös kuvioilla. Äh, oonpas mä selkee taas! ;-) Joku sellainen, että tango saa oman merkityksensä. Ja valssiin hieman monipuolisuutta tai kiinnittää huomiota siihen liitelyyn tai keveään vientiin. Siis jotain, ettei se ole ihan maatalaahaavaa perusaskelta. Ja jos onkin, niin paljon pelastaa taas se asenne ja jos vielä osaa turinoida, niin helkkarin hauskaa voi olla valssikin! Jotensakin valssi ei vaan kuulu mun henk.koht. suosikkeihin, joten se vaikuttaa asiaan paljon. Kaikki ei voi tykätä kaikesta, mutta paljon on mahtunut ihania kokemuksia valssinkin saralle silti. Noista ohiaskelluksista, ei voi yleistää että daami kuin daami osaa niitä mennä, välttämättä hyvän viejänkään kanssa.
Jokainen on oma yksilönsä. Joidenkin kanssa tanssikemiat osuvat, toisten kanssa ei. Joskus syntyy yhteinen upea tanssikokemus, kun kaksi uskomattoman oppinutta tanssijaa kohtaavat tanssiparketilla. Kummallekin jää suunnaton tanssinautinto! Joskus toiselle tuo kokemus nyt oli vaan yksi muiden joukossa, toinen on ihan ekstaasissa! Tai sitten kummallekin tuo kokemus oli vaan yksi tanssi ilman sen ihmeempiä järistyksiä. Joskus erittäin oppinut kohtaa erittäin oppimattoman tanssikaverin. Molemmille jää tanssista uskomattoman upea fiilis, tai vaan toiselle (se voi olla kumpi vain), tai ehkä ei kummallekaan. Joskus kaksi hyvinkin taitamatonta kohtaa toisensa, eikä hommasta tule yhtään mitään. Tai sitten syntyy ihan mielettömän upea tanssi, josta kumpikin nauttivat suunnattomasti! Tai vaan toinen nauttii. Asenne ratkaisee useissakin tapauksissa. Ja se, ettei aina tarvitse hakemalla hakea sitä kuuta taivaalta.
Tanssi on minulle tunnelaji. Alkuun se oli suorittamista, pelkoa siitä, että osaanko, kelpaanko, uskallanko. Nykyään en paljonkaan ajattele sitä. Pyrin heittäytymään juuri siihen tanssiin, joka kulloinkin on menossa. Todella usein se onnistuu ja syntyy se todella uskomaton tanssielämys. Siinä helpottaa mielettömästi, jos tanssikaverikin heittäytyy samalla lailla. Ymmärrän, että alkuun tanssi voi olla hyvinkin suorituskeskeistä, tuntuu että täytyy osata. Ja alkuun kaikenlaisten askelien osuus tuntuu ehdottoman tärkeältä. On suorituspaineita. Itsetunto kokee kolauksia, on myös ihmisiä jotka selvästi vaativat että tanssin on sujuttava. Mutta, on myös ihmisiä, jotka osaavat ottaa tanssin tanssina, ilman vaikapa ainoatakaan opetettua askelta. Tanssi voi syntyä vaikkapa täysin ilman askelia. Tanssin soisi syntyvän tunteesta, ei hirvittävästä suoriutumisen stressistä. Kai se stressi ja kelpaamattomuuden tunne kuuluu sellaisen ihmisen alkukankeuteen, joka itseään kurssittaa. Itsekin tuon kokeneena. Nyt kelpaan itselleni, ja se on kaikkein tärkeintä. Tällä periaatteella muuten on helpompi heittäytyä tanssiin kuin tanssiin.
Ainoa, mitä kaipaan, on erilaisuus jokaiseen tanssilajiin. Siis se, että saan kokea erilaisia vientejä (tai viemättömyyksiä). Sillä mun olis erittäin vaikea alkaa tanssimaan vain yhden henkilön kanssa. Kaipaan juuri sitä, että humppaa voi mennä monin eri tavoin, kaikkea foksia ei tarvitse mennä fuskuna, mutta myös välillä pääsee fuskaamaankin. Lavatanssipuolella on ihan parasta myös ne hybridit, jokaisen oma tyyli on sallittu ja on kiva etsiä sitä toisen omaa tyyliä johon koettaa mukautua.
Ei voi yleistää, mitä naiset tahtovat. Tai no siinä mielessä voi, että he tahtovat tanssia, jos ovat rivissä. Mutta millä lailla, se on täysin yksilöllistä!