[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Pikaraportti Hiihtomäeltä [Tanssipaikat] (Stefanus 2008-05-24 9:58)


Pikaraportti Hiihtomäeltä

Stefanus
2008-05-24 9:58

Alkukesän toiset lavatanssit tanssin Hiihtomäellä. Kauemmaksi en vielä ole urennut. Viileää ihmiste tuntivat vähän valittavan, solisti Marionkin esiintyi pitkä takki päällä. Yhtä kauniisti Marionin ääni soi, kun ennenkin. Tuttua Marionia.

Se on siinä ja siinä tuo Hiihtomäen väkimäärä. Mutta hyvähän siellä oli tanssia, kun oli vähän väljempää. Aika lyhyt naistenkin rivistö oli, no sen seinustan pituinen ja jokainen mahtui suurinpiirtein istumaan. Paljon tuli tanssittua, tuplia, triploja niidenkin kanssa, joiden kanssa vähemmin tulee tanssittua.

Eräs daami, aktiivisesti tanssiva immeinen sanoi kyllä Marionin ja Kaikko bandin musiikista, että hyvin se hänelle sopii. Yleensäkin kaikki kelpaa. Vähän kyllä tanssimista ajatellen oli yksipuolista. Iskelmälä, foksi ja valssilinjalla mentiin. No onneksi parit sambat. No eka tunnin musiikista en tiedä-.

Loppuillan sitten saikin tanssia tyhjällä lattialla muutamat ja tangoon ilta päättyi, kun bändi oli alkanut jo korjailla kamoja kasaan. uusittuun Kalevaan monet olivat lähteneet lämmittelemään.

Toivottavasti porukka ilmojen lämmetessä löytää tiensä myös tuohon ihan viehättävälle, ehostetulle lavalle. Onhan siellä kesän mittaan ihan laadukas ohjelmisto tarjolla, eikä perjantai-illankaan kilpailu ihan veristä ole. Vaan sitä sunnuntain seikkailua en lavalla ihan täysillä ymmärrä, mutta jospa järjestäjä jaloillee rohkeudestaan huolimatta tipahtaa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]