[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Ei käden ali -tanssittajia Merikievariin [Tanssipaikat] (Krisse 2008-05-23 10:38)


"Merikievarissa riittää kun tanssii omalla tyylillään"

Cake
2008-05-24 9:32

Päivi ja Stefanus ovat mielestäni sisäistäneet Elevaaran viestin parhaiten. Ensinnäkään tekstiä ei pidä lukea kuin lakimies tai kuten "piru raamattua". Elevaaran perusajatuksena on mielestäni rohkaista sellaisia tansseissa kävijöitä, joille tanssi ei ole harrastus sillä tavalla kuin se monille tänä päivänä on. Muutaman kerran kesässä lavoilla kävijöille kädenalittajien tanssi saattaa näyttää tyrmäävältä ammattilaisten menolta. Vaatiikin hyvää itsetuntoa tanssia parinsa kanssa foksia, jos vieressä samaan aikaan tanssitaan vaikkapa rumbaa tai jiveä. Pelkästään foksin tai valssin askeleellahan kuitenkin pystyy mainiosti ja nautinnollisesti tanssimaan useimmat tanssit, kuten jokainen tietää.

Elevaaran korviin lienee kuulunut purnausta kädenalittajista? Olen itsekin kuullut moisia mielipiteitä silloin tällöin ja poikkeuksetta sellaisilta henkilöitä, jotka eivät itse tanssi kädenalitansseja. Kaikilla ei myöskään ole tilaisuutta tai aikaa käydä tanssikursseilla vaikka kiinnostusta olisikin.

Tanssilavavoilla temmeltävät myös tunteet ja intohimot. On aivan luonnollista, että mitä erilaisimpia mielipiteitä saa kuulla. Se on vain elämän rikkautta. Elevaara ei taatusti estä lipunmyyntiä kenellekään Merikarviaan saapuvalle liian monipuolisen tanssitaidon takia!

Itse "veivaan" kädenalitansseja hyvinkin mielelläni, jos musiikki sen mahdollistaa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]