Bugg-eteneminen [Tanssilajit] (4711 2008-05-10 13:09)
Kaupallisissa kouluissa näyttää olevan periaatteena saada oppilaat mahdollisimman usein samalle kurssille (väh. 2-3 kertaa).
Onhan tuokin totta. Kaupalliset tanssikoulut eivät pyöri, jolleivät tuota voittoa, se on liiketalouden laki...
Mutta tanssikoulujakin on erilaisia. On puhtaasti kaupallisia tanssikouluja, jotka tähtäävät massaopetukseen, maineeseen ja rahankeruuseen (mikä ei toki tarkoita sitä, että opettajat olisivat huonoja). Ja sitten on tanssiopistoja, joiden tarkoitus on paitsi tehdä rahaa, myös oikeasti opettaa ihmisille tanssia ja siihen liittyviä asioita.
Nämä tanssiopistot toki ovat marginaaliasemassa kun puhutaan paritanssiopetuksesta. Kuitenkin usein tanssiopiston kyseessä ollessa puhutaan laitoksesta joka antaa taiteen perusopetusta joko yleisen tai yleisen + laajan oppimäärän mukaan. Taiteen perusopetus on luvanvaraista, ja tyypillisesti lupa myönnetään vain yhdelle alan opistolle per kunta. Esimerkiksi Järvenpäässä taiteen perusopetusta antaa yksi tanssiopisto, yksi musiikkiopisto, yksi kuvataideopisto ja yksi kädentaitojen opisto.
Kun tanssikoulu erikoistuu omaan alaansa noin pitkälle, on oppilaan kehityttävä (eli opettajan on oltana niin hyvä, että oppilas siirtyy opinnoissaan jatkuvasti ylemmälle kurssille tai tasolle). Tämä perustuu ihan yksinkertaisesti siihen, että taiteen perusopetusluvan saanut opisto on luvan saatuaan velvollinen seuraamaan oppilaidensa edistymistä. TPO-tanssiopiston opetustaso on näin ollen erittäin korkea.
Ei muuten ole kaukaa haettu juttu, että paritanssioppilas valmistuisi taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän oppilaana. Kyseessähän on täysin CV-kelpoinen suoritus, joka myös huomioidaan pisteytyksessä jos haetaan jatko-opintopaikkoja ym.!
Toistan, että toki tällainen opisto ja paritanssi kohtaavat hyvin harvoin. Samoin kurssien osanottajamäärät ovat pieniä, koska hinnat ovat merkittävästi korkeammat kuin tanssiseuroilla (joita usein pyörittää järjestö joka ei edes saa tuottaa voittoa) ja kaupallisilla tanssikouluilla (jotka eivät voi hinnoitella itseään ulos markkinoilta).
Korkea hinta voi tuntua perusteettomalta, koska taiteen perusopetuksenkaan tarkoitus ei ole tuottaa voittoa, mutta on otettava huomioon mistä voitto lasketaan. Tanssiopiston kulut isoine salivuokrineen, pukukuluineen, opettajien palkkoineen jne ovat melko suuret, joten suurilta tuntuvat lukukausimaksut uppoavat toimintaan hyvin nopeasti. Nimenomaan opettajien palkat syövät ison summan rahaa, koska käytetään ammattiopettajia toisin kuin seuroissa.
Tämä kirjoitus nyt tässä lähinnä siksi, ettei nähtäisi kaikkia ei-seuratoimintaan perustuvia tanssikouluja samana massana.
Lisää tietoa taiteen perusopetuksesta