Miksi liikunta on näin tylsää? [Tanssilajit] (4711 2008-04-28 14:50)
Satuin kansanterveyslaitoksen sivuilla tällaiseen tekstiin:
"Terveysliikuntasuositukset
Viime vuosina on julkaistu useita terveysliikuntasuosituksia. Ne ovat hyvin pitkälle samansuuntaisia ja tähtäävät paitsi hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoon myös painonhallintaan.
Hyvä suomalainen suositus ovat Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset, joissa aikuisväestölle suositellaan päivittäin vähintään 30 minuuttia kohtuullisen kuormittavaa tai raskasta fyysistä aktiivisuutta, jonka energiankulutus vastaa noin 630 kJ (150 kcal) ja on perusaineenvaihdunnan ja kevyen työn vaatiman kulutuksen lisänä.
Aktiivisuus voidaan jakaa lyhyemmiksi, esimerkiksi 10 minuutin jaksoiksi päivän mittaan. Suositusta runsaammasta aktiivisuudesta on lisähyötyä terveydelle. Painon nousun ehkäisemiseksi suositeltava fyysisen aktiivisuuden määrä on noin 60 minuuttia kohtuullisesti kuormittavaa fyysistä aktiivisuutta (esimerkiksi reipasta kävelyä) päivittäin.
Lapsille ja nuorille suositellaan vähintään 60 minuuttia liikuntaa joka päivä. Liikunta voidaan jakaa lyhyemmiksi jaksoiksi päivän mittaan. Fyysisen aktiivisuuden tulisi olla mahdollisimman monipuolista, jotta kaikki fyysisen kunnon osatekijät, kuten sydämen ja keuhkojen kunto, lihasvoima, notkeus, nopeus, liikkuvuus, reaktioaika ja koordinaatio kehittyisivät."
Tietoisku on Kansanterveyslehdessä sellaien jutun perässä, jonka otsikko on "Pienituloisten ja ruumiillista työtä tekevien liikuntamahdollisuuksia on parannettava" (http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2008/nro_4_2008/pienituloisten_ja_ruumiillista_tyota_tekevien_liikuntamahdollisuuksia_on_parannettava/
On pakko kysyä, eikö ihmisten kannustamiseen voida käyttää mitään hauskempia esimerkkejä ja tapoja! Jos olisin huonotuloisempi ja tekisin ruumiillista työtä, niin TAKUUVARMASTI en ryhtyisi mitään noin tylsältä kuulostavaa tekemään, kun en nytkään tottele!
Sanoisivat edes, että musiikkia kuunnellassa kotona ei saa istua sohvalla! Aina voi tanssia!