[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Siskokullan kanssa Järvenpäässä [Tanssipaikat] (Aito 2008-04-12 16:13)


Siskokullan kanssa Järvenpäässä

Aito
2008-04-12 16:13

Sinne vei minunkin tie, vaikka viime sunnuntaina jo hyvästit Jäkelle heitinkin. Vaan kun Siskoni on täällä päin Suomea harvinainen vieras ja saan viettää hänen kanssaan ihan liian vähän aikaa ja hän ehdotti että lähtisinkö tanssimaan hänen kanssaan, oli oikeastaan pakko suostua. Sisko käy tanssimas ehkä pari kertaa vuodessa jos sitäkään ja eilen ainakin sanoi että esim hänen lähilavaa Latosaarta ja Jäkeä ei voi verrata ikipäivänä. Ei tunnelmaltaan eikä siinä miten eri paikoissa eri tanssijat huomioivat toisensa. Sisko kun ei tanssi mitään kädenalihärtsyjä (tai ei ainakaan ennen eilistä tanssinut) niin häntä vähän "sapetti" se kun tansseissa nykyään niin paljon pelataan tuolla nopealla musiikilla ja kaikenmaailman kuvioilla.

Mutta siis reissu oli enemmän kuin onnistunut. Menomatkalla puhuttiin tauotta, puolet matkasta Tanssii tähtien kanssa ohjelmasta ja sitten jo vähän omistakin asioista ja valmistauduttiin tunnelmaan. Perillä oltiin vasta puoli yhdeksän maissa ja jouduttiin jättämään auto aika kauas. Ihmettelin ihan ääneen sitä väen paljoutta, puolet enemmän ihmisiä kuin viime sunnuntaina. No PNP on tietty PNP ja siskoni joka oli kanssani syksyllä katsomassa heitä Kalliojärvellä sanoi että PNP:stä selvästi tykätään täällä etelässä runsaasti ja ovat täällä kuin kotonaan ;) Naisten tunti oli juuri alkanut ja minä siitä heti hakemaan fuskulle kivaa tanssimiestä. Siinä tanssiessa huomasin että olo ei ollut kovin kaksinen, rintaan tuppas pistämään jo silloin, puhuttakaan siitä pistosta mikä oli loppuillasta kun olin hengästyneenä vetänyt ympäri salia aina vain ihanimpien miesten käsivarsilla. No heti perään tuli toiset samanmoiset, siis samanrytmiset fuskut. Olin vähän ihmeissäni, mutta "pakko" oli nekin kappaleet veivata, olihan naistentunti. Tansseissa kun jos jättää hakematta naistentunnilla, voipi olla että saapi loppuillan sitten istuskella ihan rauhassa. No eilen ei kyllä tarvinnut istuskella. Minua haki niin tutut kuin tuntemattomatkin ja sain jopa niin hauskoja kehuja ja kertomuksia itsestäni, että melkein unohdin että Sisko ei ole tottunut valvomaan ja meidän piti lähteä ajoissa pois. Ihan lopun huipentumana tanssin niin hauskat fuskut etten muista milloin olisin nauranu niin paljon. Oikeesti varmasti ainakin 10vuotta vanhemmaksi elän noilla tansseilla ja nauramisella. Siihen päälle sitten "siskolta salaa" vielä yhdet tangot ja sitten kotimatkalle. Kello näytti puolta yötä. Sainkin ajella sitten kotiinpäin, mutta hyvin pysyi Siskokin hereillä, meillä oli paljon puhuttavaa ja jutusteltavaa tansseista.

Jos nyt ihan haluan vielä erikseen kiitellä muutamia niin mieleen jäivät erityisesti parit unelmahyvät tangot illan aikana, erikoisella tyylillä menneet masurkat yms. Parasta ja hauskinta oli Siskon kertomana se että hän oli päässyt jopa cha-challe vaikka oli väittänyt kuinka vastaan. No siskoni kun on huumornaisia niin oli vain todennut että jos pisteitä ei kovin paljon hänen tyylistään herukaan, niin hän ei silti ole kansanedustaja.

Siis huiman hyvät karkelot, mukavaa musiikkia, paljon silmäpeliä ja muutama tosi kiva juttutuokio, Siskon kanssa vietetyt matkat nauraen ja nauttien, siinä tärkeimmät. Tähän on hyvä lopettaa Jäken kausi. Kaunis kiitos kaikille tanssittajille ja tietysti Savolaiskullalle joka jäi kotiin hoitamaan lapsia muutamaksi tunniksi, jotta tämä Aito nainen pääsi hoitamaan mielenterveyttään siskosten kesken. Olet kyllä kultainen ja hyvä mies!!!!!!


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]