Lattaritekniikkaa äijille - osa 6 [Tanssilajit] (Tomy 2008-03-28 23:51)
".. kuten mainitsit, taika katosi. Jos homma käy pitkäpiimäiseksi, evvk, valitettavasti."
Tuo pitkästyttävällä tavalla naista tanssittaminen taitaa olla suurin syy siihen, miksi moni mies jättää leikin kesken ja vastaus myös siihen, miksei lavoilla käy enemmän miehiä. Harva jaksaa perusaskeleella naisia kyllästyttää tuntitolkulla ja uusien asioiden oppiminen vaatisi aikaa, työtä, treeniä ja panostusta tanssiharrastukseen. Vaikea yhtälö, kun vientivastuu on haluttu antaa yksinomaan miehille. Jos naiset saisivat itse olla aktiivisempia ja aloitteellisempia, ei seuratanssi olisi ollenkaan niin yksitoikkoista pidemmänkään päälle. Nyt naisilla on liikeradoissaan parhaimmillaan tuhansia erilaisia tapoja tanssia eri tansseja, kun mies joutuu junnaamaan aina vaan sillä vanhalla tavalla. Onneksi tanssikappale kestää yleensä vain noin kolme minuuttia ja kaksi kertaa peräkkäin. Kolmessa minuutissa pääsee noin puolen kilometrin päähän, jonka jälkeen kannattaisi vaihtaa kiertosuuntaa.