Kahtena kolmesta lauantaista paljon jiveä Ruusulinnassa [Esiintyjät] (Andreas pks 2008-03-22 12:33)
Lauantaina 1.3.-08 Ruusulinnassa oli esiintyjinä Korsuorkesteri Ja Marko Lämsä.
Korsun aiemman ohjelman perusteella piti olla itselleni sopivaa vaihtelevaa Tanssimusiikkia. Alkuilta menikin Korsun osalta melko hyvin Tangot, Humpat, Valssit, Foksiakin ja tanhuosasto ym. normaalisti. Loppuillasta Korsukin äytyi Lämsän orkesterin mukana jivettämään. Orkesteri oli entisen ryhdikäs ja swingikin tuli heidän tavaranmerkkisellä mainiolla tanssiasennolla ja hyvällä menolla. Korsun jive painottuminen oli minulle kuitenkin pettymys.
Marko Lämsä esiintyi komeana lähes valkoisessa pikkutakissa orkesterinsa
kanssa (nimestä ei tietoja). Tuli jokin Tangokin häneltä hyvin laulettuna
(korvaani). Soittivat jonkin verran eri tanssilajeja, mutta paljon oli
iskelmää ja omaa tuotantoa. Iskelmä on ikävän puuduttavaa mitäänsanomatonta
tanssittavaa musiikkia, jota voi hiippailla lavalla parempaa odotellessa tai
istua samoin.
Muistaakseni ei tullut yhtään kunnon Foksia Fuskattavaksi tai sylinä
tanssittavaksi kehällä.
Jivenä tuli sitten useitakin pareja ja rockia.
Tuli istuttua Lämsän ja orkesterin vuorolla useinkin etenkin jiven ja
rockin aikana sekä iskelmän. Itsehän en ole viitsinyt opetella jivea (vielä)
vaan olen pärjännyt Fuskulla vaikka parini tanssisikin jivenä samaa
kappaletta.
Tanssi-ilta Ruusulinnassa ei ollut kovin mieleiseni.
Lauantaina 8.3.-08 Ruusulinnassa esiintyjinä oli Charles Plogman & Tommys ja Tulipunaruusut.
Vain Tanssiorkesteri Tulipunaruusut aiheutti sen, että valinta kohdistui
tähän tanssipaikkaan. Orimattilan Kehräämöllä, jossa en ole vielä käynyt
olisi ollut Korsuorkesteri ja oli kiikun kaakun sinne lähtö.
Tulipunaruusut soitti kunnollista vaihtelevaa eri tanssilajien
Tanssimusiikkia, mieleistäni. Soittajat ovat pukeutuneet yhdenmukaisesti ja
tulee mieleen vanhanajan herrasmiehet. Kaikkien tanssilajien musiikki
mielestäni tulee hyvällä rytmillä ja saundilla ja niitä on nautittavaa
tanssia. Ammattimiehiä oikealla alallaan totean edelleen.
Tommys soitti mielestäni ei niin vaihtelevaa musiikkia kuin tavallisesti
ennen Plogun tuloa. Heidän eka valssinsa on mielestäni kuin
hautajaismusiikkia, mutta sitä voi kyllä ihan hyvin tanssia verrattuna
joihinkin muihin orkkien kiirevalsseihin.
Tommys:n laulaja laulaa aika paljon englanniksi tanssikappaleita ja sehän
on niin HIENOA. Varmaan suurin osa varttuneesta väestä on sanojen sisällöstä
täysin tietämätön. On aivan eri asia kun nykykouluissa opetetaan englantia
aivan alaluokilta ja siten se taito on jo nuoresta.
Tanssimassa käy nyt kuitenkin vielä jonkin aikaa sellainen ikäpolvi, joka
ei hallitse englantia niin kovin hyvin pääosin.
Mielestäni yksi tärkeä tanssin elementti on kuunnella laulun sanoja ja se
monesti nostaa tanssitunnelmaa hyviin korkeuksiin hyvin laulettuna ja
soitettuna. Muistaakseni Tommys:lta tuli jiveäkin useita pareja. Plogmanin
tullessa paikalle istuimme daamini kanssa kahvilassa koko eka setin ja sinne
tuli myös pakoon pöytäämme tuttu seuran pariskunta. Plogun aikana tuli
istuttua aika monesti seuraavankin setin aikana.
Plogmanin laulama melkein yksipuolinen tanssilajivalikoima eli paljon
Buggia on mielestäni tanssilavalle sopimaton muoto, pitäisi olla
vaihtelevampaa.
Ennenaikaan kirkossa oli unilukkari herättelemässä rahvasta kun tuppasivat
nukahtelemaan papin saarnatessa latinaksi. Taitaapa tuo englanniksi
laulaminen tanssilavoilla olla hyvin verrattavissa tuohon.
Moni pitää Tommys orkesterin musiikista, mutta itse en sille oikein
lämpene.
Tanssimisemme tapahtuikin nautinnollisesti Tulipunaruusujen esiintymisten
aikana.
Illan pelastajana toimi tietenkin Tulipunaruusut eikä hassumpi tanssi-ilta.
t. Andreas pks