Lista: Tanssii tähtien kanssa (29 vastausta) [Tanssilajit] (Stefanus 2008-03-09 21:15)
Ensinnäkin, Stefanuksen oivallus antaa tuomaristolle pisteet, oli niin hieno, että sai minutkin vastaamaan tähän ketjuun. Omat pisteeni koostuvat alkupisteiden 0-5 ja ensimmäisen illan arvioinnissa onnistumisen 1-5 summasta:
Tuomariston pisteet:
Jukka Haapalainen, 5+3 = 8 pistettä Tuomariston puheenjohtajan tausta on kiistämätön tällaisen tanssikilpailun pisteidenjakopaikalle. Pidin hänen tavastaan selittää kilpatanssilajien luonnetta ja ominaispiirteitä ja hänen kommenteistaan. Mielestäni hänen antamissaan pisteissä oli kuitenkin selkeitä eroja suhteessa suulliseen palautteeseen, joten jokin osuus arvioinnissa meni pieleen.
Johanna Rusanen-Kartano, 0+1 = 1 piste Mielestäni Rusanen-Kartano kuuluisi ennemminkin laulu- kuin tanssikilpailun tuomaristoon. Tuomaristoon toki tarvittiin julkisuudessa jo ennestään tunnettuja henkilöitä näyttävyyden saamiseksi, ja näyttihän omalla alalla oikein ansioitunut Rusanen sanavalmiutensa TTK:n avauksessakin. Lähinnä hän kuitenkin komppasi muiden sanomisia ja arvioi enemmän syntynyttä vaikutelmaa eli yleisön kanssa samoja asioita, kun tuomarin pitäisi mielestäni pystyä arvioimaan asioita, joita maallikko ei pysty näkemään. Olisin toivonut näkeväni tuomaristossa Rusasen sijaan vaikkapa Katja Koukkulan.
Helena Ahti-Hallberg, 5+3 = 8 pistettä Yllätyin iloisesti nähdessäni tuomaristossa Ahti-Hallbergin, mutta hänen antinsa jäi ainakin ensimmäisessä ohjelmassa vielä melko laihaksi. Kommentit olivat jyrkkiä, mutta kuitenkin totuudenmukaisia, mikä toki on oikein hyvä asia. Taustansa puolesta Ahti-Hallberg sopii mielestäni oikein mainiosti tuomaristoon, onhan hänellä omakohtaista kokemusta TTK:sta kahden kauden ajalta ja opettaminen ja arviointi hyvin hallussa.
Jorma Uotinen, 3+2 = 5 pistettä Tunnettu tanssihahmo kyllästytti mutta myös riemastutti TTK:n avauksessa. Vahva tanssin asiantuntemus näkyy myös hänen kommenteistaan, mutta liika - ylistäminen tai parjaaminen - on aina liikaa. Hänen suuntautuneisuutensa nykytanssin puolelle yhdistää erilaisia tanssin lajeja, tyylejä ja tapoja mukavasti, mutta samalla hänen kilpatanssia ajatellen liian pitkälle menevä kokeilunhaluisuutensa ajaa tanssimistakin kahtaalle. Liikaa tuli tunne, että tuomaristossa on kolme tuomaria plus yksi Jorma.
Tähtien ja tähtiopettajien pisteet:
Joonas Hytönen ja Kati Koivisto, 4 pistettä Tönkkö cha cha ihmetytti, mutta yritystä kuitenkin oli. Heidän tanssistaan ei tullut sellaista fiilistä, että pari olisi tanssinut - ennemminkin Kati tanssi ja Joonas tuli pakonomaisesti kuviot läpi. Toivoisin heidän kuitenkin pysyvän mukana paria viikkoa pidempään, koska eiköhän tanssikin ala vähitellen sujua, ja sana Hytösellä taitaa olla parhaiten koko porukasta hallussa (vrt. loppukommentti surkeiden pisteiden jälkeen). Kyseessä on kuitenkin viihdeshow, ja pelkkä Hytösen mukanaolo lisää ohjelman kiinnostavuusarvoa.
Merja Larivaara ja Janne Talasma, 3 pistettä Larivaaralla oli selviä ongelmia vähän kaiken tekniikan kanssa valssissa, jonka itse rankkaisin niin naiselle kuin miehelle helpommaksi kuin cha chan. Herkkyyttä toki esitykseen mahtui, mutta se selittyy pitkälti Larivaaran muulla aiemmalla näyttämökokemuksella.
Jyrki Anttila ja Satu Suomi, 8 pistettä Mielestäni Jyrki Anttilan onnistuminen miehenä cha chassa oli oikein hienoa, samoin hänen tähtiopettajansa oli onnistunut omassa työssään, ja heidän sanoiksikin pukema tavoitteellisuus treenaamisessa näkyi läpi tanssin. Avausillan parasta antia.
Tuuli Matinsalo ja Aleksi Seppänen, 5 pistettä Perussuoritus kohotettuna Seppäsen kunnianhimolla ylsi tällä kertaa tähän. Odotukset korkeammalla etenkin tähtioppilaan suoriutumisen osalta.
Vappu Pimiä ja Jani Rasimus, 4 pistettä Päällimmäisenä jäi mieleen, että Vappu on pehmeä ja seksikäs, ja hänellä on kadehdittavan kivan näköiset sääret. Kai ne jotenkuten tanssivatkin?
Jimi Pääkallo ja Anna Sainila, 6 pistettä Ohjelman kiinnostavuusarvo ikäluokassa 12-25-vuotiaat laskee romahdusmaisesti, mikäli tämä tähtioppilas putoaa heti alkuunsa pois. Tanssin teknisestä vaatimattomuudesta huolimatta parin välillä säkenöi, ja se saa onneksi tekstiviestitkin lentämään.
Sikke Sumari ja Daniel Ylimäki, 1 piste Liika on liikaa ja vähemmän on enemmän.
Antti Kaikkonen ja Sutu Markkanen, 2 pistettä Yritys oli kova, ja johtipahan se ainakin varmaan äänivyöryyn seuraavissa vaaleissa kaikilta niiltä tanssimaan tahtovilta, itsekin vaikeuksissa olevilta miehiltä, jotka tietävät, että alku on hankalaa, ja keskivaihe ja lopetuskin, eikä kiitos seiso välttämättä koskaan. Tuli kuitenkin myös olo, ettei opettajan ja oppilaan opetuskemiat välttämättä ole ihan kohdillaan?
Maria Lund ja Mikko Ahti, 5 pistettä Mielenkiintoista, näyttävää, erittäin rajoilla kuitenkin, että pitäisi laittaa samat kommentit kuin Sumarin ja Ylimäen kohtaan.
Nicke Lignell ja Susa Mattson, 6 pistettä Rauhallista, mutta liian teknistä. Nähtäväksi jää, kuinka Lignellille käy sähäkämmissä lajeissa.
Lopuksi: Valssi ja cha cha ovat hyvin erilaisia keskenään, joten niissä suoriutuminenkin on erilaista. Tähtioppilasmiehistä cha chan haasteeseen joutuivat tällä kertaa vain Hytönen ja Anttila, joiden osaamisessa ja myös lavasäteilyssä oli valovuoden verran eroa. Ehkei tällä kuitenkaan ole niin väliä, koska kyse edelleen on viihteestä, ja kaikki tietävät että pareja arvioidaan (kuten minäkin tein) monelta osalta ihan muilla kuin tanssillisilla perusteilla: kuten tähtioppilaan kiinnostavuusarvon mukaan. Tosi-tv:nä TTK lienee parasta mahdollista, mutta tosi-tanssikilpailu tämä ei ole (eikä tätä sellaisena toki moni pidäkään).