Hyppelehtivää juttua tansseissa [Tanssipaikat] (Andreas pks 2008-03-06 7:43)
Taajaman keskustan pitkä katuosuus on ollut revittynä auki nyt pitkään.
Koska säätila on tänä talvena ollut huono etelän hiihtokeskuksille niin
sieltä eräästä keskuksesta on nyt lainassa täällä hiihtohissi korituolein
kadun ylitykseen vaivattomasti.
Ari istuutui parin muun tanssijan kanssa korituoliin ja sitten menoksi
leveän kadun yli. Vastassa oli frakkiiin pukeutunut piccolo vai mikä lie
hissistä pois auttaja. Ari hypähti reippaasti pois hissistä ja
tanssikenkäpussi vain heilahti kun hän sai taas kaupungin kamaraa taitavien
tanssijalkojensa alle.
Muutama askel ja hän pääsi suoraan tanssipaikan lippuluukulle, 5 euroa,
johon sisältyy myös narikka sanoi reipas lipunmyyjä. Ollaampas täällä nyt
niin tanssikansaa suosivalla päällä, Ari veisteli.
Tanssipaikalla oli kokeiluilta, oli pääasiassa lattari ja nopeiden
kappaleiden ilta, mutta oli luvassa myös jonkin verran hitaita höysteeksi
illalle luvassa.
Ari haki ensimmäiselle kappaleelle neitoa tanssimaan. Volyymit oli
tanssimusiikissa niin kovalla, että säädöt nupeissa olivat aivan kaakossa,
tuumi hän parilleen. Molemmat katselivat siinä paikallaantanssin yhteydessä
orkesterin eksoottisia soittimia.
Seuraavaksi soitettiin Sambaa ja hän haki mukavalta tuntuvan naisen
rivistä, joka tuntui olevan lentoonlähdössä niin jalka mukavasti liikehti
musiikin mukana. Mentiin siinä sylinä ympäri tanssilattiaa. Sambakävelytkin
onnistuivat.
Tultiin kovaäänisten kohdalle ja nainen sanoi Arille, että "kyllä clave
musiikissa on mukavaa". Ari siihen soiton yli huuteli parinsa korvaan,
"joo kyllä laveesti soittavat musiikkia". Taas vaihtui pian musiikki
tsatsaaksi ja Ari pyysi tuplat samalta naiselta ja joutuivat siinä aika
lähelle orkesteria.
Ykkönen oli siinä hakusessa, mutta onnistui kun Ari oikein pinnisti
tarkkavaisuuttaan ja pääsivät siinä mukavaan vauhtiin. Nainen mainitsi, että
"kyllä tuo quiro oli sitten hyvä". Ari taas vastasi musiikin pauhun
yli naisen korvan juureen, että "joo kyllä Luiron Tauno oli kyllä hyvä
mäkihyppääjä".
Tanssin välillä he siinä lörpöttelivät niitä ja näitä. Toinen puolikas
alkoi taas pienen lämmittelyn jälkeen. Nainen oli puhelias ja taas sanoi,
että "ei ole tumbaon voittanutta". Aripa tiesi hänen olevan kova
kasvo jääkiekossa Ruotsista ja vastasi, niin "ei kyllä ole Sven Tumban
voittanutta hevillä".
Ari mietiskeli ajatuksissaan, että tämä parinihan on mahtava tietäjä
talviurheilussa ja muutenkin mukava juttelemaan.
Tanssimusiikissa kuului välillä jotain eksoottisia kapuloiden kilkutteluja
ja Aria huvitti ne äänet, mutta hän kyllä mukavasti pysyi tarkasti ykkösellä
sen soiton soidessa.
Ari pyysi sitten naista triploille niin hyvin homma oli synkannut
lattialla. Salsa siinä suomalaiselle jäykälle miehen lantiolle teki mukavaa
norjistelua. Nainen puhui taas jotain "Luirosta, laveesta ja
Tumbasta", mutta Ari ei kerinnyt mitään siihen vastailemaan, koska oli
niin täys` työ pysytellä Salsan tulisissa nopeissa rytmeissä ja pientä
kuvion tynkääkin yrittää siinä sekaan sovittaa. Tämän jälkeen Ari saatoi jo
ikäänkuin tutuksi tulleen naisen riviin kiittäen.
Ilta soljui siinä lattareita tanssien ja välillä hitaita tanssien eri
neitojen kanssa mukavasti.
Puoliltaöin Ari lähti kotiin, koska seuraavana päivänä oli paljon tehtävää.
Jalat kyllä tuntuivat siltä, että joku oli kyllä niillä tanssinut illan ja
kovaa.
t. Andreas pks
(Sorry, taiteilijan vapaudet kirjoituksessa)