Tangon hurmaa alla sinisen taivaan? (huomaa kysymysmerkki) [Tanssipaikat] (Kristoffer 2008-02-23 12:06)
Lomalla lomps ollessani ei taivas ole juuri ollut kuin ankean harmaa, mutta perjantai-iltapäivänä kuin tulevan kevään lähettiläänä kirkas auringonpaiste näytti lumoavat kasvonsa taustanaan sinertävän kuulas taivas. Yötaivas sen sijaan on tämän viikon aikana vain kerran lahjoittanut minun elämän riennoista väsyneille silmilleni sanomattoman kauniita tähtikuvioita.
Soitinyhtye Sinitaivas ei Järvenpään Tanssikeskuksessa tarjonnut tähtikuvioita eikä sinistä taivasta, mutta nimensä mukaisesti sitä suomalaista lavatanssimusiikkia, jonka yllä väreilee sininen taivas. Sen taivaan alla oli hyvä laittaa jalalla koreasti.
Monipuolisia olivat soitot niin yhtyeellä kuin Sepon levykokoelmassa, mutta se mitä odotin olivat tangot. Josko nyt tulisi se hartaasti odottamani hetki, jolloin tuntisin mitä on todellinen, aito tango, jota toisaalla Julia (yhden uun) on hienosti kuvaillut: ”tangon hehku nousee solu solulta kohti sieluani”. Minähän en tiedä mitä on aito tango, a priori vain kuulopuheitten kautta.
Odotin kiihkeästi milloin tulisi ensimmäiset tangot. Sitten ne kuulutettiin. Ilmoille rävähti soimaan ”Granada”.
Puitteet olivat täydelliset: sopiva partneri, elävä musiikki, tilaa tanssia ja itsellä hyvä viritys. Kun otin ensimmäiset askeleet, ajattelin, että nyt mennään solu solulta kohti sitä todellisuutta missä soi enään yksistään tango ja kaikki muu ympäriltä on häipynyt pois. Mikä ettei voisi luonaa hyvin.
Ja hyvin meni joka askel, joka tahti ja silmänikin onnistuin sulkemaan silloin tällöin. Vannon, että niin meni ensimmäinen ja toinen ja illan mittaan kolmas sekä neljäskin tangokappale varsin mallikkaasti.
Mutta… missä oli tangon taika, sen lumo ja kauneus? Missä oli tangon intohimo, sen suru ja lihallisuus? Odotin ja odotin. Hoputinkin itseäni ”no alahan tulla!” Mutta ei niin mitään. Ei lähelläkään.
Tangon hurma oli yhtä kaukana minusta kuin sininen taivas.
Olin pettynyt itseeni. Tunsin toivottomuutta ja ajattelin, että heitän tanssipläägät narikkaan roikkumaan ja unohdan koko tangon toptykkänään. Vereni kuohahteli ja suuta kuivasi. Mennään sitten humppaa loppuelämä. Tanssikoon tangoa ne, jotka siitä saavat sielun sellonsa soimaan sulosävelmiä. Minulta on näemmä ikipäiviksi poissuljetut tangon ohilaukkaavat suljetut suudelmat.
Toki lauhduin sitten loppuillan aikana ja kun viimein raahustin autolleni Järvenpään harmaan taivaan alla tunsin, että sisuni tangon salaisuuden suhteen alkoi nostaa päätään ja karjaisin ääneen: ”Tämä ei jää tähän!”