[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tanssia viikolla 7 [Tanssilajit] (Murumamma 2008-02-17 12:02)


Tanssia viikolla 7

Murumamma
2008-02-17 12:02

Pääsinpä tai jouduinpa vielä kolmannen kerran ja todella yllättäen katsomaan vanhojen tansseja nuorimmaiseni ansiosta. Hän ilmoitti noin kaksi viikkoa sitten lupautuneensa lukiolaistytölle pariksi ja aloittaneensa harjoittelun. Ensimmäinen kysymys nuorelle miehelle:-Miten meinaat ehtiä oppia ne tanssit? Vastaus oli:-Ihan helpoilta vaikuttivat. Sitten iski paniikki. Frakin housujen vetoketju oli edelleen vetämättömässä kunnossa edellisen pamauksen jäljiltä, toisin sanoen vetoketjun kelkka repsotti toisessa puoliskossa "aina auki asennossa". Sitä sitten ähräsin korjata tuntitolkulla viimeisenä iltana sormet hellinä ja punaisina, ja nippanappa yhteistyöllä saatiin toimimaan. Töistä kiireellä H-hetkellä yleisöksi ja suurella jännityksellä, että onko vetoketju toiminut eli onko pojalla sepalus kiinni ja kuinka hän selviää tansseista. Ja olihan uskomaton olotila, kun Teinipoloneesi alkoi ja nuori miehenikin marssi Prinsessa Ruususen sävelin ylväänä tanssijana toisten joukossa. Olin pakahtua ylpeydestä ja onnentunteesta. Tämänhän ei pitänyt edes tapahtua, mutta näin omin silmin ja totisinta tottahan se oli. Ja poika selvitti kaikki tanssitkin ilman suurempia kommelluksia ja housun sepaluskin pysyi kiinni. Mutta parasta oli, että poika nautti harjoittelusta, itse tapahtumasta, piti tansseista ja hänen ryhdistään ja liikkeistään näkyi aiemmat tanssikilometrit. Ja ihan huippujuttu oli, että hän nyt ensimmäistä kertaa frakkia käyttäessään, ihastui siihen tuumaten, että voisi käyttää sitä toistekin sopivan tilaisuuden tullen. Kovasti oli ensin menossa tanssimaan tumma puku päällä...

Ja toinen positiivinen kokemus tällä viikolla olivat ensitanssit Merisärkällä. Illalta en uskaltanut tanssillisesti paljoa odottaa, mutta sain paljon enemmän kuin odotin ja ehdottomasti laatuaikaa tanssilattialla jalan alle menevän musiikin tahdittamana toimivassa tanssitilassa. Ja meren läheisyys oli aistittavissa navakkana tuulena, hiekkana ja suolaläiskinä... Ehkäpä voisin jatkossa yhdistää lavatanssitkin lähes jokakesäiseen Kalajokireissuun.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]