PPP:n tahdissa [Tanssipaikat] (Josef 2008-02-06 9:29)
Olin eilen iltakävelyllä Töölönlahden rannassa. Kengät kastuivat loskassa ja tihkusade ripsi silmille. Finlandiatalon ja Hakasalmen huvilan ohitettuani saavuin VR:n vanhan tavaramakasiinin raunioille. Pystyyn jääneen tiiliseinän varjoon oli ilmaantunut kymmenkunta Bajamajaa, joiden edessä ihmiset jonottivat. Kun tunsin tarvetta, liityin yhteen jonoon.
Vihdoin tuli vuoroni. Majan ovi toimi kolikkoautomaatilla. Työnsin koloon euron. Ei auennut. Hätätilanne kun oli, työnsin toisen ja kolmannenkin. Kymmenes euro aukaisi oven. Ihmettelin palvelun hintaa, mutta arvelin, että täytyihän sen olla jossain suhteessa kahvikupin hintaan. Hädän helpotettua painoin huuhtelupainiketta. Hämmästyksekseni majan takaseinä alkoi hitaasti liukua syrjään. Seinän takaa paljastui hämärä tiiliholvattu portaikko, joka johti alas.
Portaikkoon loi kelmeää valoaan katossa harvakseltaan riippuvat kymmen watin hekulamput. Lähdin laskeutumaan portaita. Vastaan tulvahti kosteuden ja homeen haju. Yhdessä tiiliholvien taitteeessa näin lepakon roikkuvan pää alaspäin. Portaat jatkuivat aina vain alaspäin. Nyt alkoi jo pienet vesinorot valua pitkin tiiliseiniä.
Äkkiä eteeni aukeni valoisa halli, jossa seisoskeli sadoittain ihmisiä
ikäänkuin jotain odottaen. Kaukaa kuului kiskojen kolke. Ihan kuin juna
olisi tulossa. Hetkessä halliin pyyhälsi metrojuna. Ihmiset nousivat junaan
ja minä muiden mukana. Junan kiihdytettyä liikkeelle, sain kysyttyä
vieressäni seisovalta neidolta, mistä oikein oli kyse.
- Tämä on pikametro Pietariin.
- Miten ihmeessä?
- No, oikeastaan tämä on länsimetron koerata.
- Länsimetro Pietariin?
- Tiedäthän sinä nämä nykyiset insinöörit. Ei niillä pysy kompassi kädessä
eikä ne tiedä, miten päin sitä luetaan.
- Mutta että koerata ulottuu ihan Pietariin saakka?
- Ei niille ne mittayksikötkään ihan selviä olleet. Viisistaa metriä
Ruoholahdesta Lauttasaareen tai 500 kilometriä Helsingistä Pietariin. Mitä
eroa siinä muka on!
Menin ravintolavaunuun selvittämään ajatuksiani. Siinä olutta
hörppiessäni keksin kysyä samassa pöydässä istuvalta herralta, mitä ihmettä
me siellä Pietarissa oikein tehdään.
- Tanssitaan. Siellä on Suomen suosituimmat tanssit.
Matka eteni nopeasti. Pikametro oli nimensä veroinen ja eipä aikaakaan,
kun olimme perillä. Asemalta johtivat leveät kirkkaasti valaistut
liukuportaat ylös. Saavuin suureen halliin, jonka perällä oli narikka 10.000
asiakkaan tarpeisiin. Annoin palttooni narikkaan ja käännyin johtavan
narikanhoitajan puoleen:
- Mikä paikka tämä oikein on?
- Tämähän on Helsingin uusi tanssimakasiini.
- Pietarissa?
- Niin, täällä ei olla turhan tarkkoja rakennusmääräyksistä.
Toden totta. Rakennus näytti samanlaiselta, kuin minkä Helsingin
viranomaiset olivat jo kertaalleen hylänneet, mutta paljon suuremmalta. Ihan
kuin jokainen rakennuspiirustuksen mitta olisi kerrottu kymmenellä.
- Teillä ei näytä olevan lipunmyyntiä lainkaan?
- On meillä. Se on hajautettu ympäri Suomea pystytettyihin Bajamajoihin.
Säästämme kustannuksissa. Toisekseen emme tarvitse wc-tiloja, koska kaikki
asiakkaat ovat tuleet jo vessan kautta. Säästöä sekin!
Astuin tanssisaliin. Vastaani tulvahti Moskovan valot alkuperäkielellä
laulettuna. Suuntasin kohti hakuriviä ja pian olinkin jo tanssin pyörteissä.
Seuraava kappale oli Uralin pihlaja, edelleenkin alkuperäkielellä
laulettuna. Orkesterina näytti olevan PPP.
- Enpä ole ennen tuota orkesteria kuullutkaan. Mikä se on?
- Sehän on Pekan Pietarin Pojat, Suomen suosituin tanssiorkesteri.
Iltakävely avartaa.