[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Ruusulinnassa [Tanssipaikat] (Isäntä 2008-02-03 14:11)


Ruusulinnassa

Ami
2008-02-04 11:34

Aikaisemmin en ole poistunut tansseista ennen viimeisiä valsseja, mutta nyt oli pakko jo 1/2h aikaisemmin, parini jalan kipennyttyä. Jäin kylläkin hieman harmittelemaan, sillä todellakin nyt olisi ollut hyvää tilaa.

Oli myös mukava keskustella Isännän kanssa ja saada tietoa uusien suunniteltujen tanssipaikkojen nykytilasta, niin Helsinkiin kuin Tikkurilaankin.

Useasti olen moittinut miksaajaa siitä, että äänenvoimakuus on ollut liian suurella. Tällä kertaa täytyy antaa täysi kymppi Omega-orkesterin miksaajalle. En ole koskaan saanut tanssipaikalla kuulla kaikin puolin näin hyvin säädettyä musiikkia. Myös Eija Kantolan kaunis lauluääni oli balanssissa.

Jouni Kerosen komeaa soinuvaa ääntä oli nautittavaa kuulla ja vielä enemmän olisin siitä pitänyt, kun vain vahvistimen volyymia olisi ollut hieman vähemmän. Johanna Debreczenin laulamat cha-chaat olivat mielestäni turhan nopeat. Samat kappaleet olen kuullut soitettavan hitaamassa tempossa.
Miksiköhän Ruusulinna ei netissä sen enenpää kuin lehdissäkään mainitse ilmituksessaan tätä Jounin orkesteria? Mielestäni kyllä Keidas-orkesteri on kehumisen arvoinen.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]