Tanhuhovin seinävalaisin, Kerholan valaistut miehet. [Tanssipaikat] (Vanha mies 2008-01-29 16:30)
Olisikohan mitenkään mahdollista, että naisten takana seinällä olevaan valaisimeen laitettaisiin kuupa paikalleen. Umpio ilman kuupaa häikäisee niin että naiset sen alla muuttuvat varjoiksi. Jos uuden ostaminen on liian kallista voisi ehkä siirtää jostain toisesta ei niin tärkeästä valaisimesta kuupan tuohon.
Tuollainen naisten liiallinen taustavalo häiritsee varsinkin kesäisin monessa paikassa. Daamien takana olevista ikkunoista saattaa paistaa kirkas ilta-aurinko muuttaen daamirivin arvoitukselliseksi silhuetiksi.
Kerholan valoideologia on erikoinen. Daamit seisovat tai istuvat suojaisessa varjossa, jolloin mahdolliset otsan älyjuovat eivät näy. Kerholan daamit ovat kuitenkin niin nuorta vuosikertaa että äly harvoilla vielä otsalta erottuu. Miehet sen sijaan istuvat tai seisovat oviaukkojen puoleisella seinustalla kirkkaassa valossa. Miksiköhän näin. Korkeasta iästäni huolimatta minua ei äly vaivaa eikä niin ollen missään näykään. Siitä huolimatta mielestäni päädyssäkin voisi harrastaa hieman hillitympää valoa.