Ketola & Witikainen - ja valssista [Musiikki] (Aragorn 2008-01-29 15:57)
Kohtalo ohjasi ohjasi meidät lauantaina Suomussalmelle Kiannon Kuohut kylpylähotelliin. Mikäpäs siinä, uimaradat ja kuntosali kunnossa, ulkona lunta.
Kolille olisimme normaalisti menneet, mutta nyt laskettelijat olivat täyttäneet alueen koko majoituskapasiteetin, joten pohjoisempaan oli jäätävä. Ehdimme silti etelään ajaessamme käydä Ukko-Kolin huipulla. Jälleen niin kaunista.
Meillä - tarkoitan siis minulla - hotellitanssimisen salat eivät todellakaan ole oikein hallussa. Liian aikaisin olimme salissa, siis ennen musiikin alkua. Ei käynyt silti tarjoilija kysymässä mahdollista nälkätilannetta. Ei syönyt kukaan muukaan, juomia hakivat itse. Jälkeenpäin selvisi esitteestä että ruokaa olisi ollut listalla kymmeneen asti.
No, kaikkea voi oppia ja opetella. Miksi en mennyt heti vaikka baarista kysymään, juupa juu.
Oli siis kerrankin tanssi-ilta hotellissamme. Pohjoisen poikien Solistiorkesteri Ketola & Witikainen oli miellyttävä tuttavuus. Pojat soittelivat ystävällisesti ja pitivät yhteyttä tanssijoihin.
Soitinten keskinäiset balanssit ja yleinen äänitaso olivat paikallaan. Hyvä.
Ja rumpalille - kerrankin - suurkiitos. Antti Ruuskanen soitti rumpuja juuri niin minun korvilleni ja tanssijaloilleni sopii. Vispilät, kapulat tai mitä virveleitä lienevätkään, suhivat ja rytmittivät kuin vanhoilla tanssi-iskelmälevyillä.
Ei ahdasta ja kaiken muun yli menevää jumputusta eikä jumpsutusta (niillä on eroa), eikä kovia bassoja, vaan musiikki soi avoinaisena. Jopa biittikappaleet soivat elävinä ja melodisina. Loistavaa!
Ja muutama sana valssista. Siitähän tulee aina mieleen historiallisten elokuvien keinuvat kauniisti pukeutuneiden ihmisten tanssit. Käytännössä valssin tanssiminen on sivustakin katsellessa aika onnettomassa tilassa. Näyttää siltä että useimmat viejät hätäilevät askeleita, eivätkä ne osu rytmin mukaan aivan kohdalleen.
Myös monet orkesterit soittavat turhan raskaita ja maanläheisiä, surullisia valsseja. Usein valssit kestävät myös uuvuttavan pitkään - ainakin omana kokemuksena.
Harvalla orkesterille valssi solisee niin että sitä on ilo tanssia.
Nyt kuitenkaan soitossa ei ollut valittamista.
Miten siis tanssia valssia ravintolan pienellä lavalla? Avarasta ja ilmavasta valssaamisesta ei puhettakaan, ei mahdu.
Kokeiltiin etelässä nähtyä tyyliä, lieneekö ollut argentiinalaista valssia. Melko suorilla jaloilla kaikki kolme askelta käytännössä samalla tavoin: joskus kolme suoraan eteenpäin, mutta useimmiten askel vasemmalle, ohiaskel oikealla, sitten vielä yksi vasemmalla ja oikealla heilahdus vasemman vieraan ja takaisin. Ja sama daamin oikealle puolelle.
Siis mies käy yhdellä tahdilla naisen vasemmalla puolella ja samoin yhdellä tahdilla daamin oikealla puolella.
Mielenkiintoista ja haastavaa. Avaa uusia kokemuksia, mutta ei ehkä sittenkään kaikkia valsseja jaksa tuolla tyylillä. Ohiaskeleet ja vartalonhallinta tuossa valssissa vaativat vielä selkeästi harjoitusta.
Sitten kokeilimme taas kolmen askeleen jakamista kahdelle tahdille, ja tangomaisesti kolmelle tahdille. Kyllä, rauhallista ja mukavaa.
Kuitenkin parhaalta tuntui aivan vapaa valssiaskellusimprovisaatio. Antaa jalkojen mennä, ja huolehtii siitä että valssin ilmavuus, kohoavuus ja melodisuus ilmenee koko vartalon liikkeenä.
Molemmista meistä tämä vapaa valssimaisuus tuntui parhaalta. En tuota kummemmin analysoinut, mutta luulempa että hitaammissa valsseissa siinä saattaa joskus tulla vaihtoaskel kakkosiskulle, muiden variaatioiden ohessa.
Tavallisena pidettyyn valssiin verrattuna näissä muissa variaatioissa on se suuri etu, että jokaisen askeleen ehtii ottaa kunnolla. Nautiskellen ja fiilistellen.