Pitkä viikonloppu Rovaniemellä... [Tanssilajit] (Suke 2008-01-28 19:55)
Kun hyvissä ajoin lähtee, niin ei yleensä myöhästy, sanotaan... Tämän muistaen lähdin jo keskiviikkona Roihin odottelemaan vkl:n bugg-kurssia. Keskiviikkoilta käynnistyi kahden tunnin bugg-kurssiosuudella, jossa sai iltaa varten kädet ja hartiat verryteltyä illan naistentansseja varten. Kurssin kuviot olivat vähän häkkyrävetoisia ja en oikein enää innostu sellaisista...
Naistentansseihin ravintola Waldemariin (meniköhän nimi oikein?) pikku parketille ja pitkästä aikaa sai tanssia alkuillasta kaikki lajit foksaamalla. Illan pelastus olikin sitten huippuluokkaa ja tulihan paikalle muitakin kädenalitaitoisia, joten hikinen iltapuhde siitä loppujen lopuksi syntyi. Musisoinnit takasi Kemin poika Ilkka Marttala yhtyeineen ja ihan kelpo musiikkia saatiin. Iskelmävoittoista tosin aika paljon, mutta sovitettu buggina tanssittaviksi. Ahdasta tietysti oli, mutta leppoisissa meiningeissä hyvin tilaa sai kuitenkin.
Torstaina päivällä levyostoksille ja löytöjä kuuntelemaan. Ei ole kallista musiikki, jos saa kahdella eurolla levyllisen hyvää kotimaista tanssimusiikkia!!! Illan chacha-treenit suosiolla väliin...
Perjantaiaamulla lumitöihin isännän kera ja ystävällinen naapuri oli jo ehtinyt aloittaa lingon kanssa avustamisen. Talven tuntua selvästi, kun uutta lunta oli tupsahtanut 15cm. Ilta menikin sitten pääasiassa ruotsin kielellä, kun tulevan bugg-kurssin ope saapui samaan majapaikkaan ja vielä vähän myöhemmin pölähti myös aina iloinen assarini omilta kursseiltani samaan syssyyn... Aivan yllättäen keskustelut jotenkin lipsahtivat buggiin ja taas tuli sellainen infopaketti näytön kera, että sulattelemista riittää...
Lauantaina aamusella kurssille ja n. 100 immeistä Kokkolan ja Sodankylän väliltä oli tullut opettelemaan tämän päivän buggia. Melkomoisia ongelmia varmaan oli monellakin saada suunnat oikein ja vasteet kohdalleen, kun ovat vuosikausia tottuneet menemään vanhaa buggia lähes paikallaan pyörien. Tuttuja asioita minulle, koska olen Kalle Palon kursseilla niin paljon käynyt, mutta joka kerta tulee silti uusia juttuja paljon ja sehän on hyvä...Vartalon käyttö viennissä ja tanssin rauhallisuus lisättynä musiikintulkinnalla ovat buggissa Ruotsissa tätä päivää ja varsinkin musiikintulkinnan osuus on lisääntynyt. Mielenkiintoista on nähdä, johtaako se lähitulevaisuudessa myös erityyppisen musiikin lisääntymiseen ja laskeeko nopeudet kenties... Päivän bw-osuuden jätin suosiolla väliin...
Iltasaunan jälkeen illan daamiksi lupautunut taituri kyytiin ja kohti Saarenkylän ns:n iltatansseja, jossa Jettiset soitteli mallikkaasti peruskamaa, mutta myös muutamat extrat: bugg-potpuri oli aivan mainio ja bw:t myös. Meinasin tanssia jalat alta itseltäni parilla menevällä rokkibiisillä, kun daami intoutui vapauksia saadessaan aivan vallattomaksi ja sehän se hauskaa tanssissa onkin: eri askellus, mutta sama syke!!!! Hurjaa...
Loppuilta meni hikisesti Pohjanhovin parketilla tungoksessa. Tunturiralli oli kerännyt paljon porukkaa kaupunkiin ja tietysti myös hotelliin ja ravintolaan. Illan orkesteri Nasma soitti paljon buggina tanssittavaa ja varsin mallikkaasti sen tekikin. Pikkuinen huvittava episodikin sattui kun muutama pikku pienissä ollut luuli minua henkilökuntaan kuuluvaksi, liituraidassa kun olin... pokka oli lujilla, mutta fiksusti asiat hoitui...
Sunnuntain bugg-sessiossa oli tosi kiva todeta, kuinka opit olivat menneet perille ja sai hymyileviä daameja pyöriteltäväksi. Kalle Palolla on hyvä pedagoginen ote hommaan ja kurssilla oli rento meininki koko ajan. Bw:n jätin väliin...Huhtikuun kurssia Jyväskylässä odotan tosi mielenkiinnolla, kun kuulin tulevan kurssiohjelman. Sinne on pakko päästä.
Kotimatka Kallen kyydissä Haaparannan Ikealle oli myös varsin antoisa niin kurssin yhteenvedon kuin ohjeineen koskien omaa tanssiani. Ikean parkista sitten parin viehättävän kurssilla olleen daamin kyydissä kotiin.
Pitkä vkl siis Roissa. Jälleen joutuu toteamaan kuinka hieno asia tanssi on ja sen myötä syntyvät ystävyyssuhteet. Todella lämpöiset kiitokset isännälle majoituksesta ja hienosta vieraanvaraisuudesta! Terveiset kaikille kurssilaisille ja teille, jotka uhrautuvalla työpanoksellanne varmistitte kurssin onnistumisen! KIITOS!