[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Syke Jyväskylän (26/01/08) Viihtarissa: olipa tanssit! [Tanssipaikat] (Cake 2008-01-27 14:54)


Olipa tanssit! Kyllä!!!!!!

Humutyttö
2008-01-27 22:14

Olipa ihanat tanssit! Iloinen tunnelma väritti koko tanssi-iltaa. Väki ahersi parketilla ja iloisia kasvoja vilisi joka puolella. Tanssiväkeä oli paikalla niin läheltä kuin kauempaakin. Kun hieman kahdeksan jälkeen saavuin paikalle, oli parketilla jo täyshyörinä. Kaakonkulman vieraat olivat jo täydessä vauhdissa. Sekaan vaan ja siitä se ilta alkoi. Ilta, jonka olisi toivonut kestävän vaikka aamuun. Tanssivirtaa itsellä tuntui yhä riittävän, kun Oikeesti päätti illan.

Päivä on mennyt palautellessa mieleen niitä monia unelmaisia tanssimuistoja ja taitavia tanssittajia. Muutaman kerran kannat irtosivat parketista, kun minut nostettiin taivaan tuuliin. Pyörin kuin karusellissa. Ihanaa! Valssin pyörteissäkin muutama ilmava hypähdys. Mukavaa iloittelua kädenalituksissa, upeita lattaritunnelmia. Jenkkaa ja humppaa tyttöparissa, kun mieshakijaa ei kuulunut. Rivissä oli liian tuskallista yrittää seisoa, kun musiikki kulki sisuksissa. Tanssijan unelmaa koko ilta alusta loppuun.

Syke loihti hyvän tanssi-illan, joten tanssikansa sai mitä oli tullut hakemaan. Matin välilevyt hyvin valittuja nekin, joten kyllä kelpasi tanssia. Hymyhuulin lähti moni kotimatkalle.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]