Korsuorkesteri ja Eija Koriseva & ork. Tanhuhovissa 26.1-08 [Esiintyjät] (Andreas pks 2008-01-27 22:52)
Lauantaitanssien valinta kohdistui tällä kertaa omien lähtökohtien ja erilaisten valintakriteerien perusteella Tanhuhoviin. Niitä olivat: vähäinen ruuhka, hyvä orkesteri ainakin yksi tiedossa esiintymässä ja lavatanssipaikka.
Ensimmäinen kerta vierailla tanssimassa Tanhuhovissa minulla siis.
Edessä hilkkua vaille 90 km matka tanssipaikalle ja hieman arvelutti onko
turhan liukasta ajaa tuo matka ja miten löytää sinne.
Tanhuhoviin on tosi helppo löytää ainakin Turku-Helsinki moottoritieltä.
Ajetaan vain Hankoon menevää tietä muutama kilometri ohi Lohjan ja
Virkkalan tienhaaran jälkeen tulee iso viitta Tanhuhovi ja sen kohdalta
vasemmalle muutama sata metriä. Ajoaika n. tunti ja vartti meiltä eli n.
puolet pidempi aika kuin Ruusulinnaan, mutta Satulinnaan hieman pidempi
aika ja matka.
Parkkipaikka 21.00 oli jo varsin runsaslukuisesti autoistettu, ei siis
tarvitsisi tyhjässä tanssisalissa tanssia. Lipun hinta oli 13 ja narikka
siihen 1 euro päälle. Narikan vieressä vain n. 5 tuolia kenkien vaihtoon,
mutta silloin ne riittivät meille tulijoille.
Kahvilatilat alkavat heti narikan jälkeen ja vastapäätä on WC-tilat.
Tanssisaliin mennään muutaman metrin levyisen em. tilojen aulan läpi.
Tanssisalissa oli tietysti täysi meno päällä. Eija Korisevan yhtye oli
vuorossa ja soitti ihan mukavaa aivan enimmäkseen tanssilajien musiikkia
vaihdellen. Myöhemmin Eija aloitti oman osansa Foxilla ja häntä kuulin
ensimmäistä kertaa tanssilavalla. Laulamisen taidot saavat toiset arvioida,
iloisesti hän jutteli siinä kappaleiden välillä. Tanssimusiikin
lajityypillisyys ei sanottavasti huonontunut solistin tultua, joka monilla
tuppaa niin käymään. Lajityypillisenä en pidä siis beatia ja iskelmää.
Tanssiväki oli suureksi osaksi pareja ja jo osin varttunuttakin väkeä tällä
kertaa. Itse tunsin olevani keskitasoa vähän nuoremmasta päästä, vaikka ikää
on jo meikäläiselläkin . Nuoremman naisen kannattanee varmistaa
tanssiinpääsy ystävän (-vien) kanssa sinne mennessään.
Lattia Tanhuhovissa on samanlaisen näköistä koivuparkettia kuin Järvenpään Tanssikeskuksessa. Lattia oli mukavan liukas kenkieni nahkapohjille ja samoin daamini säämiskäpohjille, joille Ruusulinnan lattia tuntuu nihkeältä. Itselle Ruusulinnan lattia tuntuu tosi liukkaalta osin liiankin. Järvenpään koivuparketti on minun kengilleni ollut nihkeä ja siellä tanssiessani olen väsynyt näistä paikoista eniten. Satulinnan, Riutanharjun, Pavin, Mäntsälän lavan lattia menettelee myös.
Sitten syy miksi valitsin tanssipaikan "merta edemmäs kalaan"
kokeilututustumiseen. Nimittäin Ruusulinnan äskeisen hyvän maun jäätyä
jäljelle Korsuorkesterista. No tapansa mukaan aloittivat kahdella hyvä
rytmisellä valssilla. Niitä siinä hyvin soitetun valssin nautinnollisen
keinunnan aalloilla sopivan ruuhkattomassa tilassa pääsi sopivasti
Tanssimaan, joka tuntui aivan upealta. Korsuorkesterin laulajan kersantin
natsat kivasti loistaen ja ryhdikäs tyyli sai itsellekin suoraselkäisen olon
ja korjaamaan ryhtiä.
Korsuorkesteri soitti melkein pelkästään lajityypillistä musiikkia
mukavasti vaihdellen eri tanssilajeja. Illan mittaan 21-23.50 oloaikana ei
tullut Polkkaa ja Sambaa, mutta muita tavanomaisempia tuli vähintäin pari
kerran.
Rumbaa ja Fuskua oli tosi mukava tanssia kun kukaan ei kolhinut meitä
kumpaakaan. Cha cha meni tällä kertaa sylitanssiksi kun kavilasta tultiin
kesken sen lajin menoa.
Tangoja oli miellyttävää myös tässä sopivassa väkimäärässä mainiosti
soitettuna tanssia fiilistellen.
Erään valssin aikana en huomannut ollenkaan kun eräs vanhempi pari pysähtyi
kesken kokonaan tai oli jo pysähdyksissä ja ajoin melko kovasti päälle.
Siinä heti sitten anteeksi pyytämmän ja pahoittelemaan törmäystä. Herra
siinä pilke silmässä sanomaan, että " ei pidä olla niin rakastunut,
ettei näe mitään". hetihän siinä piti sanomani, että "niin meidän
molempien ei pidä olla niin rakastunut ettei näe mitään". Taisi olla
minun syy enempi.
Etenkin Korsuorkesterin soittaessa upeasti hyvärytmistä Tanssimusiikkia
ja laulun sanojen kuuluessa hyvin sekä äänenvoimakkuuden ollessa kohdillaan
ei voinut muuta kuin nauttia tanssimisen helppoudesta ja nautinnollisuudesta
tanssimisen mahdollistavissa tiloissa.
Heidän twist-kappaleparinsa on aivan upea sekä heidän hieno tanssiasentonsa
niitä soittaessa. Ammattimiehet ovat ammattimiehiä ei voi muuta sanoa.
Naiseni svengivauhtiahan ei pidätellyt sitten mikään tuon parin aikana,
hymy.
Paras tanssifiilinki ja tanssit tämän vuoden puolella ja pitemmältäkin.
Kävimme sitten tankkaamassa välillä ja siellä onkin niitä paikkoja kolme
kappaletta. On varsinainen kahvila, karaokebaari myös pöytineen ja pienine
tanssialueineen ja sitten vieressä ravintolaosa väkevämmille
"virkistysjuomille". Karaokebaarissa kävi laulamassa melko hyviä
laulajia välillä ja muutama tanssia siellä. Vesi näytti olevan ilmaista
mukeineen kahvilassa.
Kaikki paikat ovat siistejä ja kunnossa.
Tanssiparketin ympärillä ovat hienot viininpunaiset pehmustetut selkänojin sohvapenkit ja naistenpäässä osaltaan hieman loosimaiset pehmustetut sohvaistuimet lepäilyyn tai musiikin kuunteluun. Näin hienoja sohvia tanssipaikalla en ole nähnyt missään.
Ilmanvaihto toimi kohtuullisesti tanssimääräämme verrattuna. Katossa on
pyriviä propeleita jotka kaikki eivät nyt tarvinneet olla päällä. Runsaasta
nopeidenkin tanssimisesta tuppasi tulemaan hieman lämmin.
Tietenkin kaikki toiset ovat Tanhuhovissa jo käyneet useinkin paitsi
kirjoittaja.
Upea eka onnistunut tanssivierailu Tanhuhoviin jää kultaisena muistoihin.
t. Andreas pks