Mietteitä parketilta ja reunalta.. [Tanssijat] (Ilkkajalmari 2008-01-18 9:15)
"Onko ylipäätään Tanssijanaisen/miehen mahdollista kohdata tansseissa joku, jonka kanssa askeleet sattuisivat kohdilleen myös parketin ulkopuolella?"
Me löysimme toisemme tanssiparketilta, tosin tanssiravintolan sellaiselta, mutta tanssin harrastajia (hyvin eri taustaisia sellaisia) olemme kuitenkin molemmat.
Uskon, että kiinnostus olisi syttynyt, vaikka tutustuminen olisi tapahtunut ihan "oikeissakin" tansseissa. Mutta sitä en osaa arvata, olisimmeko Ruuhka-Suomen tansseissa, omien tuttujemme ympäröimänä, toisiamme sillä tavoin kohdanneet, että olisimme ymmärtäneet haluta tutustua toisiimme paremmin. Meidän kohtaamisemme tapahtui minulle vieraalla maaperällä, kaukana E-Suomen tanssikeskuksista.
Joskus kannattaa lähteä merta edemmäs "kalaan"! (Vaikken "kalastusreissulla" edes ollut!)