[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tornados & Saija Tuupanen ja PNP 19.1.07 Ruusulinnassa [Esiintyjät] (Ami 2008-01-20 13:05)


Tornados & Saija Tuupanen ja PNP 19.1.07 Ruusulinnassa

Ami
2008-01-20 13:05

Täytyi jälleen kerran ensimmäisen 1/2-tuntisen jälkeen sirtyä "Riikinkukko salin" puolelle ja syyn siihen arvaattekin - ahtaus.
Puolen yön jälkeen pääsi taas tanssimaan isomallakin puolella, kun osa tanssin harrastajista oli katsonut parhaaksi siirtyä nukkumatin helmaan.

Pekkaniskan Pojat soitti sitä takuu varmaa hyvää tanssimusiikkia, jota olen heiltä tottunut saamaankin tässä vuosien saatossa. Jäin kuitenkin kaipaamaan sitä "Kotkan ruusu-kappaletta bugg:ksi sovitettuna.
Heidän soittamansa rumbat ja cha-chat olivat mitä mieluisimmat.

Tornados orkesteri olisi mielestäni voinut pienentää omaa äänenvoimakuutta ja lisätä Saijan lauluäänen kuuluvuutta. Minusta tuntui siltä, että kun Saija tuli esiintymään orkesteri käänsi vain vahvistimen nappulaa kaakkoon. Etenkin lyömäsoittimien kodalla säädöt voisi olla pienemmällä.
Vaikka monet 60-luvun kappaleet ovatkin hyviä, toivoisin heidän hieman uudistavan niiden valintaa.

Kummankin orkesterin soitto oli kaikesta huolimatta erinomaista. Soittajista näki ja kuuli, että he ovat panostaneet työhönsä meitä miellyttäväkseen.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]