[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Mietteitä parketilta ja reunalta.. [Tanssijat] (Ilkkajalmari 2008-01-18 9:15)


Mietteitä parketilta ja reunalta..

Ilkkajalmari
2008-01-18 9:15

Heips kaikki tanssinettiläiset. On ollut tosi mukava monen vuoden jälkeen palata parketille ja todeta, että vielä "jaksaa vanhankin tanssia". Olen taas jonniin aikaa kulkenut eteläisen Suomen tanssipaikoissa ja usein miettinyt, että olis kiva kun vois vähitellen (varovaisen luonteeni mukaisesti) opetella tutustumaan porukkaan. Joitakin "moikkaustuttuja" on tullutkin, mutta olen ollut hieman arka aloittamaan keskustelun henkilön kanssa jota en oikeasti tunne. Kun olen muutenkin "helposti eristäytyvää ja ujoa sorttia", vaikka sitä ei välttämättä kukaan huomaa. Mikä vois olla sellanen "riittävän neutraali aloitusrepliikki", josta vois esim. tunnistaa tanssinettiläisen? Eiks aikanaan ollut joku pinssikin, mutta kai sen käyttö on jäänyt, kun en ole onnistunut bongaamaan ensimmäistäkään pinssiä lavoilla.

Yksi asia, josta olen kovasti tykännyt on se, että löytyy aikuisia ja silti nuorekkaita tanssitaitoisia naisia lavoilla ja miksei tanssiravintoloissakin, vaikka niissä harvemmin käynkin. (Helppo tunnistaa pukeutumisesta ja kengistä etenkin). Yleensä varttuneemman naisen kanssa on minun ollut helpompi tanssia "fiilistellen" hitaita, kun daami niin helposti hätkähdä ja pelkää, olen iskuaikeissa. Kun tykkään fiilistellä, niin nuoret naiset jäävät automatic syrjään, kun en halua leimautua "vanhaksi elostelijaksi", joka etsii nuorta lihaa (kärjistetysti sanottuna).

Miten "sinkkunaiset" yleensä suhtautuvat mieheen, jolla välillä on ns. "eväät mukana" ja välillä ei. Olen varmaan väärässä, mutta olen ollut huomaavinani, että osalle daameista on ongelma, jos mies jolla on välillä vakipari, ollessaan yksin liikkeellä laittaa esim. tangoonsa tai rumbaansa oikein "kunnolla fiilistä". Olen ymmärtänyt, että ne tanssit ovat luonteeltaan varsin eroottisia ja mielestäni sen saisi aina ilmaista (tietyissä rajoissa luonnollisestikin). Ehkä olen liian vapaamielinen. Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Iloitsen etukäteen kaikista kommenteista.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]