Wanhan tanssikellarissa jälleen [Tanssipaikat] (H50 2008-01-17 10:17)
Piti piipahtaa Wanhalla, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollu tarjolla. Maanantaisin on tilaa, jos on tanssitettavia. Nyt (14.1.) olivat vaihtoehdot aika vähissä, mutta kepeästi sai silti lattialla hyöriä ja ihan riittävästi. Pitkästä aikaa oli tarjolla myös jenkkaa.
Tiistai-illan naistentansseissa oli porukkaa ihan mukavasti ja taas sai tanssia jalkansa puuduksiin. Yritin ennakkotietoihin viitaten katseellani ehättää Mustikkaa parketilta, mutta eipä osunut silmiini. Alkaa osa kävijöistä olla ainakin naamatuttuja, vaikka eivät nettiläisiä olekaan.
Illan anti oli kirkkaasti plussalla ja muutenkin on paikka mainettaan paljon parempi. En havainnut nuljaskointia enkä humalaisia koko aikana, jonka olin Wanhalla.
Paikka on itselleni must ainakin niin kauan kuin uusi tanssikeskus siihen Kiasman taakse valmistuu. Pressaklubi pitää vielä joskus kopaista, kunhan ajallisesti sattuvat oikeat ajankohdat.