[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

RL:ssa Köpi Koski ja Projekti sekä Tommys&C.Plogman 12.1-08 [Esiintyjät] (Andreas pks 2008-01-13 17:41)


RL:ssa Köpi Koski ja Projekti sekä Tommys&C.Plogman 12.1-08

Andreas pks
2008-01-13 17:41

Tanssimatka alkoi ajoittain syksyisen tuntuisessa sateisessa säässä. Hyrylän keskustan sisäistä liikennettä suosivat valot tapansa mukaan pidättelivät mainiosti Hyrylän Torpan läpiajoreittiä ajaessa.
Ruusulinnan parkkipaikka oli jo melko kansoitettu n. 20.10 ja koko syksyn on ollut tarpeen mennä sisälle ulkokengissä kentän vetisyyden takia.
Toisena esiintyjänä Plogman, joten buggia tulossa olan takaa hänen laulaessaan.
Illan pelastajana toimisi arviolta Köpi aiemmat kokemukset heidän hyvästä Tanssimusiikistaan huomioiden.

Köpi oli siinä ensimmäisenä esiintyjänä ja Projekti soitteli minulle hyvän makuista Tanssimusiikkia. Musiikki oli juuri sitä mitä toivonkin tanssiorkesterin soittavan. Kappaleet tulevat selkeästi hyvällä rytmillä tanssittaviksi. Illan mittaan oli Köpi&Projektilla myös foksia ja muuta hyvärytmistä fuskuna tanssittavaksi.
Tanssilajit vaihtelivat mukavasti niin, että Köpin aikana pystyi melkein kaikki tanssit tanssimaan. Enhän tanssi Jenkkaa ja Polkkaa, mutta niiden aikana oli mukava huilata penkillä ja katsella taitoniekkojen kepeätä menoa.
Miestenhaun aikana Fuskun ja chachaan tanssiminen oli hankalaa tanssijoiden runsauden ja päälletuppaamisen johdosta. Naistenhaun aikana väki oli jo harventunut niin, että pystyi molempia tanssimaan jo lähes normaalisti.

Tommys soitteli ennen Plogmanin tuloa jotenkin siedettävää tanssimusiikkia.
Vaihtoaskelvalssipari tuli jotenkin niinkuin "hautajaismusiikkina", mutta sitä rutmillisesti pystyi kyllä tanssimaan ihan hyvin.
Humppa siinä seudussa oli sitten ihan reipasta oikeanmakuista Humppaa ja kyllä he varmastikin osaisivat soittaa minun maun mukaista Tanssimusiikkiakin, jos vain haluaisivat.
Tangon nimellä soitettua surkeata "beatintapaista" ei mielestäni saisi soittaa Tangon nimellä vaan jonain muuna oman sovituksen nimellä.
Hidas valssi heiltäkin onnistui ihan hyvin. Buggia ei tullut liikaa ennen Plogun tuloa. Pari paria rockeja tuli levättyä ja istuttua.
Plogmanin tullessa lavalle alkoi se Buggin laulu/soittelu heidän tapansa mukaan "enemmän kuin laki määrää". No asia tiedossa ja elo sen mukaan. Onhan se mukava välistä tanssia Buggiakin, mutta rajansa kaikella.
Orkesteri varmaan luulee, että koko tanssiväki pitää Buggin jatkuvasta soittelusta kun siinä muutamat naiset lavan vieressä taputtivat aina kappaleiden lopussa innokkaasti.
Tuossa n. 22 jälkeen Plogun buggeja tanssittiin vaihteeksi ja sitten oli hyvä mennä sitä yksipuolisuutta pakoon kahvilaan virkistäytymään ja odottamaan Köpin osuutta.
Siinä pehmustetussa loosissa on aina mukava lepuutella itseään ja nauttia virvokkeista ja vedestä. Yksipuolista musiikkiakin voi kuunnella kun sitä ei joudu tanssimaan. N. 22.50 kahvila lähes tyhjentyi kun Plogun osuus loppui ja alkoi Tanssimusiikki taas soimaan. Miehet kipaisivat nopeasti hakemaan vielä ennen naistenhakua kadotakseen lavalta taas heti 23 naistenhaun alkaessa.

Naistenhaun aikaan tanssiminen on siitä mukavaa, että Ruusulinnassa yleensä pääsee melko hyvin tanssimaan ilman suurempaa ruuhkaa silloin kaikkia tanssilajeja.
Mikäli on jokin suursuosikki tai toinenkin niin koko ilta on tanssillisesti hankalaa ruuhkan takia kts. 26.1-08.

Olipa se mukava tanssia Köpin ja orkesterin vuorolla naistenhaun aikaan kun pääsi toteuttamaan melko hyvin tanssiaan kokeneiden soittajien täsmälliseen selkeään Tanssimusiikkin. Ettei sitä vaan aivan nauttisi tanssimisesta tällöin.
Kruununa tietysti oikein hyvin soitetut Tangot. Köpi vaan jaksaa soittaa sitä käyrää torvisoitintaan ja vuoroon vitseilevät kun toinen soittaja soittaa sillä "hirvitorvella", onko se nyt trumpetti. Ihailtavaa osaamista ja jaksamista.

Plogmanin tullessa n. 22.45 oli muistaakseni Buggin vuoro tanssia ja sitten voikin lähteä kotiin. Rumbaa oli lähtiessä tulossa, mutta ei jaksanut enää siitä nauttia vaikka se on ollut aina ennen hyvin soitettua.

Ilta oli aivan mainio odotusten mukaan Köpin väen pelastaessa illan reilusti voiton puolelle.

Paluumatka ei tuntunut märässä säässä läheskään niin harmaalta kuin tullessa, hymy.

t. Andreas pks


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]