Reissu Jäkeen toteutui [Tanssipaikat] (Jerryjee 2008-01-05 14:19)
Toki MMo voi hieman uudistaa ohjelmistoaan kunhan lattarit (varsinkin rumbat) ja argentiinalaiset angot ja mahdollisesti valssitkin säilyvät ohjelmistossa.
Minusta Martti Metsäkedon orkesteri on ohjelmistoaan paljonkin uusinut
siitä, kun viimeksi viimevuonna olin heidän keikallaan. Ainakin
kappalevalinnoissa oli paljon uusia. Nämä kaikki eivät kuitenkaan olleet
olleet makuuni. Pidin parenpana heidän aikaisempia esityksiä.
Rumbat olivat hyviä, mutta jotkut cha-cha kappaleet tempoltaan minulle
turhan nopeita. En myöskään haluaisi arg.tangoja aivan niin paljon kuin nyt
soitettiin. Mutta kullakin meillä on omat suosikki tanssikappaleet, joten
siitä sen enempää.
Taukomusiikissa voisi soittaa enemmän sellaisia tanssilajeja, joita orkesteri soittaa vähemmän. Ja tämä osuus voisi olla vastapainona kotimaista. Ei kuitenkaan Simo Silmua. Tämäkin on myös oma mielipiteeni.