[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Taas pientä ajatuksen testausta – Lukeminen sallittu vain sinkuille [Tanssijat] (Gladze 2007-12-29 13:51)


Tanssikuvia

Aragorn
2008-01-06 5:14

Humbuugien sympaattinen tanssikulttuurikirjoitus herätti muistelemaan omia mielikuvia tanssista, sen alkuperästä.

Ja ensin eilisillasta, Suomen Kansallisteatterissa. Loppiaisen Strauss-konsertti sai tällä kertaa mennä oman tanssin edelle. Oli korvia lempeästi hivelevää kuulla taas kerran orkesterimusiikkia ilman sähköistä vahvistusta

Valssi on minusta ehkä kaunein tanssi katsoa, ja Wienin uudenvuoden Strauss-konserttien tanssiosuudet - televisiossa - ovat joskus nostaneet valssin taianomaiseen tehoon, Tonavan vedenhaltioitten kisailusta aikuisuuteen astuvien nuorten heräävän eroottisuuden kohottamaan kiihkoisaan elämänvirtaan.

Vinosti ylhäältä kuvattu baletin tanssijoiden samanaikaisuus tuo joskus mielikuvan taivaalla kieppuvista galakseista - kuin suoraan Hubblen teleskoopista.

Juhannuksen piiritanssi salon ympärillä taas on enemmän planeettojen tanssia auringon ympärillä, tai vuodenaikojen kiertoa Pohjantähden akselin ympäri.

Joidenkin Siperian kansojen myyttinen tanssi salon ympäri kuvaa taas juhlallisen ja vahvan Otavan kiertoa taivaan navan ympärillä.

Muinaiset Kiinan keisarit ovat pyhissä rituaaleissa - otavankävelynä tai karhukävelynä - tanssineet Otavan muotoa: jokaisella sen tähdellä oma sointinsa, liikkeensä, sormimudrat, mantrat...

Myyttisten tanssien kirjossa taivas soi ja elää tansseissa lukemattomin tavoin.

Sitten monissa kuvissa afrikkalaisten alkuperäiskansojen tansseissa poljetaan maata, kaiketi Äiti-maata, rytmisesti paljoin jaloin. Näilläkin tansseilla lienee useimmiten selkeä tarkoitus: valmistautuminen sotaan, puolison etsiminen, suvunlisäys..

Platon, kai se hän oli, hyväksyi musiikin ainoastaan rohkeuden nostattajana taistelussa.

Eräänlaiseksi kuolemantanssiksi kai menneiden brittijoukkojen skotlantilaiset säkkipilliorkesterit joukkojen edessä marssiessaan pyrkivät kohottamaan taisteluun astumisen.

Paritanssi meidän tuntemassamme muodossa on kai historiallisesti hyvin nuori ilmiö. Ennen sitä olivat tanhut, joissa pojat ja tytöt tanssivat ryhminä.

Ennen tanssi oli aina jollain tavalla sosiaalista: hovi, heimo, kaupungin tietty sosiaaliluokka, ammattikunta, perhekunta, pitäjä tanssi yhdessä, tai sitten lapset tanssivat yhdessä, tai miehet keskenään kuten Zorban tanssissa, tai tytöt polkkaa keskenään.

Nykyisin Nepalissa tanssi on poikien juttu, diskotanssina. Intialainen suureellis-romanttinen Bollywood-tanssi näyttää leviävän nyt meillekin päin.

Miten paljon ilmaisevat monet erilaiset akrobaattiset amerikkalaisperäiset tanssit, streetistä aina vanhoihin musikaalitansseihin, steppiin, Bing Crosbyn seinille nousuihin..

Miten laaja on tanssin tunnekirjo, suoraselkäisestä masurkasta fuskunkaltaisten tanssien sähäkkyyteen tai erilaisten hitaiden romanttisuuteen ja viipyilevään tunteellisuuteen.

Ja miten paljon tansseja tästä vielä puuttuu. Balilaiset temppelitanssit, joissa esitetään jumalia ja jumalattaria, jokaisella sormellakin on oma vuosisatainen merkityksensä. Hyvien ja pahojen henkien taistelut.

Intialaiset entiset hovitanssit, joissa tanssijatar katsoo lähestyvää Shivaa; sekunnissa hänen kasvonsa ja kätensä käyvät läpi useita selkeitä tunneilmaisuja.

Tai sitten hikitanssiin, jossa kiihkoaa alaston mukkamainen seksuaalisuus. Esittelevä tai puhtaasti kiihottavatarkoituksellinen seksuaalinen tanssi.

Ennen niin salaperäiseltä kuulostava itämainen tanssi.

Entä tytärpuolen tanssi, jonka seurauksena Herodes antoi katkaista Johannes Kastajan kaulan. Tai Daavidin riehakas tanssi, kun Liiton arkkia tuotiin Jerusalemiin.

Kuva Pölösen elokuvasta - ja tämä on myös jo itse koettua - nuoret miehet salin toisella puolella, neidot toisella puolella. Kun musiikki alkaa, miehet lähtevät hakuun yhtenä rintamana.

Tappelut tansseissa. Vielä isäni aikana naapurikylässä kaunottaria tanssittanut sai olla kovasti varuillaan.

Äitini kertoman mukaan taas miehet hakivat kilpaillen kauempaa vierailevia uusia tyttöjä.

Tanssijuomat, ekstaattisten ja samanististen tanssien hallusinogeeneistä samppanjaan, pontikkaan, sahtiin, kaljaan, Koskenkorvaan, kahviin ja - puhtaaseen veteen.

Tanssin tarkoitukset: jumalallisista ja sosiaalisista riiteistä puolison, kumppanin, yhden yön suhteen, kumppanuuden tai läheisyyden etsintään, iloon, pelon voittamiseen, kunnon säilyttämiseen.

Hakurivit, ravintolahaku, vakioparit, ja tietenkin monet erilaiset ammatti- ja taidetanssit, baletista aina fyysiseen butotanssiin, joka on yksi suosikkejani.

Mieleen tulvii edelleen lähes äärettömästi niin kovin erilaisia tanssimuotoja, flamenco, lattarit, erilaiset tangot, intiaanitanssit, 70-luvun diskotanssi, baletti, eurytmia, kontakti-improvisaatio, pyötätuolitanssi, aikuisten ja varttuneiden tanssit, lastendiskot - miten äärettömästi erilaisia ilmaisumuotoja, yhdessä ja erikseen.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]