Tanssin alkuperä [Tanssijat] (Lutukolli 2008-01-02 22:00)

• Tanssin alkuperä [Tanssijat] (Tomy 2008-01-02 23:16)

Tanssin alkuperä

Tuossa toisessa viestiketjussa Humbuugie (http://tanssi.net/keskustelu/s/196/201191.html#t) kirjoituksessaan (Seksuaalisuudesta ja tanssikulttuurin motiiveista, 2008-01-02 16:08) pohdiskelussaan siitä, Mikä on suomalaisen tanssikulttuurin motiivi?, tulee loppupäätelmään: Niin että olisiko tanssien taustalla tämä alkukantainen tarve muodostaa ja ylläpitää kyläyhteisön ihmisten muodostamaa puoliksi perheen kaltaista laumaa, jossa yhteistyö on kitkatonta ja jossa on helppo jakaa onnettomuuden uhrina menetetyn jäsenen vastuut jälkeen jäävien kesken?

Tälläkin palstalla on saanut usein lukea kertomuksia taivaallisista tanssikokemuksista tai sitten lähes helvetillisistä kärsimyksistä parketilla. Joskus olen löytänyt itsenikin pohtimasta Humbuugin tavoin tanssimisen alkuperää tai vaikkapa vain sitä että, mitä järkeä tässä on - työnnellä naista eestaas lattiaa pitkin-poikin?

Nostatetaanpa ensin tässä vaiheeessa (ainakin osalla) lukijoista verenpainetta. Toimiiko tanssi uskonnon korvikkeena - Tanssija haltioituu kokemuksestaan, mutta ei haaveilekaan voivansa välitää haltioitumustaan muille. Musiikin sävelet soivat, tanssikokemukset tulevat, ovat ja menevät maailmankaikkeuteen; hetken harmiton oma totuus - Mitä muuta jumalaa enää tarvitaan?

Osa Tanssi.net'iäkin lukevasta väestä haikailee wanhan ajan tanssilavaperinettä - kuvitelmissamme kajastavaa yhdessä toimivaa yhtenäistä ryhmää. Tälläinenkin ryhmä on sekoitus yhteistyötä ja kilpailua. Kuitenkin kaikenlaiset yhdessä toimivat ryhmät tapaavat ajan mittaan kasvaa niin suuriksi, että niiden sisäinen yhteenkuuluvuus, kyky viestiä ja mukautua, heikkenee ja häviää

Jos palataan tuohon Humbuugin esiin nostaman, ihmisyhteisön muodostaman lauman tarpeesta tanssimisen selittäjänä. Parhaan selityksen tanssin (ja siihen läheisesti liittyneen laulun) tulosta osaksi ihmisyhteisön käyttäytymistä olen löytänyt J. R. McNeill'in ja William H. McNeill'in kirjoittamasta erinomaisesta historian kirjasta; Verkottunut ihmiskunta - Yleiskatsaus Maailmanhistoriaan. Seuraava teksti perustuu kyseisen kirjan I luvussa - Ihmisen oppiaika, sivuilla 31- 34, esitettyyn selitysmalliin.

Historiaa eteenpäin ajavana voimana on usein ihmisten pyrkimys muuttaa olojaan vastaamaan toiveitaan. Se mitä aikoinaan toivotiin, niin henkisessä kuin aineellisessa mielessä, ja miten toiveita tavoiteltiin, riippui tarjolla olevista tiedoista, ajatuksista ja esimerkeistä. . Apinankaltaiset esi-isämme uskaltautuivat laskeutumaan puista Afrikan savanneille noin neljä miljoonaa vuotta sitten. Suoran esi-isämme Homo sapiensin luunkappaleita alkoi ensi kertaa ilmaantua Afrikkaan noin 200 000-130 000 vuotta sitten. Ihmiskunnalle nykyisin ominainen jatkuva teknologinen kehitys näyttää ilmaantuneen vasta 40 000 vuotta sitten. Sen merkkinä on argeologien löytämät, kasvava, ajan ja paikan mukaan vaihteleva työkalujen kirjo, sekä ihmisen huomattavan nopea levittäytyminen kaikille maapallon asuttavaksi kelpaaville seuduille. Australia (noin 60 000-40 000 vuotta sitten) ja myöhmmin Amerikka (noin 20 000 vuotta sitten) olivat uusista asutetuista alueista suurimmat.

Ihmislajin maapallolle erikoisen voittokulun eräs uskottava selitys lienee, että ihmisryhmät saattoivat sopeutumiskykyisinä asuttaa ihmisille kelpaavat osat ja saavuttaa sitten kaikkialla hallitsevan lajin aseman sen jälkeen, kun kieltä pystyttiin täydellisesti hyödyntämään symbolisten merkitysten luomisessa. Sovituista merkityksistä koostuva maailma rakentui ihmiselle, kun pystyttiin puhumaan asioista ja antamaan vakiintuneita nimityksiä esineille, toimille ja tilanteille. Sosiaaalinen yhteistoiminta tehostui, kun henkilökohtaisen kokemuksen ja kaiken sen ulkopuolisen välille asetettiin kielellinen suodatin, jolloin muut lähiyhteisön yksilöt ja heidän mahdolliset tai todennäköiset tekonsa voitiin ottaa puheeksi.

Koska pettymykset olivat (ja ovat tanssiessakin yhä) väistämättömiä, on ihmiselle ollut jatkuvasti yllykkeitä keksintöihin. Se tekee ymmärrettäväksi muutoin selittämättömän uudistusten tahdin kiihtymisen. Yksinkertaistaen voitaneen todeta, että siitä lähtien kun ihmisten puhuma kieli alkoi muotoilla sovituista merkityksistä rakentuvaa ymmärrettävää maailmaa, on odotusten ja kokemusten välinen ristiriita kannustanut yrityksiin muokata näitä merkityksiä, jotta käyttäytymistä voitaiiin saada muutetuksi ja maailmaa mukautettua paremmin ihmisen toiveisiin, haaveisiin ja aikeisiin.

Ihmislajimme näyttää siksi maapallollamme olevan ainutlaatuinen. Se on ainoana lajina luonut symbolisten merkitysten maailman, joka pystyy sekä yhä nopeampaan evoluutioon että ohjailemaan lähes rajattoman yksilömäärän - nykyisin jo miljardien - käyttäytymistä.

Seuraavat pätkät ovat suoraa lainausta yo. kirjan sivuilta 32 - 33:

"Kieliopillinen ja ymmärrettävä puhe oli ehdoton edellytys ihmisten luomalle symboliselle maailmalle. Koska apinat ja ihmisapinat ovat meluisia, sosiaalisia olentoja ja käyttävät äänisignaaleja antaakseen hälytyksiä ja välittääkseen muita viestejä, on täysin luultavaa, että myös varhaiset esi-isämme toimivat samoin. Meidän päiviimme säilyneet luut eivät kuitenkaan kerro mitään tällaisesta käytöksestä, joten meidän täytyy vain kuvitella, kuinka eleet, sanojen käyttö, suurentuneet aivot, kurkunpään siirtyminen, lapsuuden pidentynyt avuton aika ja jatkuva pienten ihmisryhmien välinen sosiaalinen kanssakäyminen mahdollistivat ja palkitsivat viestinnän nopeuteen, kattavuuteen ja tarkkuuteen liittyneet parannukset."

"Yksi tärkeä rajapyykki tässä kehityksessä oli laulun ja tanssin keksiminen. Kun joukko ihmisiä käyttelee suuria lihaksiaan samassa tahdissa ja liikkuu ja ääntelee rytmikkäästi, heidän keskuudessaan herää emotionaalinen solidaarisuus, joka edistää yhteistyötä ja keskinäistä tukea vaaratilanteissa. Tämän seurauksena laulusta ja tanssista tuli ihmisyhteisöissä yleismaailmallista käyttäytymistä. Ne ovat lajillemme yhtä ominaista kuin puhe. Tärkein etu oli se, että suuret ryhmät saattoivat pitää yhtä, ratkaista kiistoja ja puolustaa aluettaan paljon tehokkaammin, sillä osallistuminen tanssiin ja lauluun juhlatilaisuuksissa sai ihmisten väliset kahnaukset ja kilpailuasetelmat katoamaan."

"Alkukantaisimmatkin antropologien tuntemat ihmisyhteisöt laskevat useita kymmeniä ja yleensä satoja yksilöitä kuuluvaksi omaan ryhmäänsä. Simpanssilaumat sen sijaan ovat paljon pienempiä, ja eräässä tarkkaan seuratussa tapauksessa vain viidentoista aikuisen uroksen välinen kilpailu jakoi lauman kahdeksi erilliseksi, toisilleen vihamieliseksi yhteisöksi. Seurauksena oli kuolemaan johtaneita yhteenottoja, ja muutaman vuoden kuluessa pienempi lauma oli hävitetty. Mikäli esi-isämme käyttäytyivät samansuuntaisesti, on helppo uskoa että suuremmilla yhteisöillä, jonka jäseniä yhdisti laulun ja tanssin herättämä toverihenki, oli ratkaiseva etu verrattuna pienempiin ja keskinäisistä kiistoista kärsiviin naapuriryhmiin. Tämä lienee riittänyt tekemään laulusta ja tanssista yhtä yleismaailmallisia ilmiöitä kuin tulen käytöstä ja vaikuttanut siihen, että esi-isämme järjestäytyivät suuremmiksi ihmisyhteisöiksi."

"Suuremmat yhteisöt puolestaan hyötyivät parannuksista sanallisessa viestinnässä. Kriittinen kynnys ylittyi lopulta arviolta 90 000- 40 000 vuotta sitten, jolloin alkoi sovittujen merkitysten ja ulkoisen maailman kohtaamisten välinen suunnattoman hedelmällinen vuorovaikutus. Puheesta ja sen luomasta yhteisten merkitysten maailmasta oli niin valtava etu eloonjäämisen kannalta, että siitä tuli tulen käytön, laulun ja tanssin tapaan yleismaailmallista ihmislajin keskuudessa. Näistä kolmesta opitun käyttäytymisen muodosta tuli lajimme erityistuntomerkkejä, ja sellaisina ne ovat säilyneet."