Tanssitauon vietosta - katsaus kulttuuritarjontaan [Tanssijat] (MLeena 2007-12-28 14:45)
Kuukauden tanssitauko ei tullut yllätyksenä eikä onneksi aiheuttanut pahoja henkisiä ongelmia (mitä nyt vähän ärtyisyyttä). Eikä kuukausi sinänsä ole pitkä aika, onhan täällä henkilöitä, jotka ovat joutuneet paljon pitemmälle tauolle (terveisiä ja paranemista!).
Ajattelin täyttää palstaa kommentoimalla niitä muutamia kulttuuririentoja, jossa sauvakävellen vierailin.
Konsertteja oli kolme. Ensimmäinen ja hinta/laatusuhteeltaan paras oli Arja Korisevan tunnelmallinen joulukonsertti Kouvolan kirkossa. Siinä saimme kuulla kaunista laulua kitaristin säestyksellä, mukana oli niin vanhoja tuttuja kuin joitain uusiakin lauluja. Arja oli mielestäni kauniimpi kuin koskaan.
Toinen ja hinta/laatusuhteeltaan huonoin oli Tarja Turusen konsetti Sami Hyypiä -areenalla Kuusankoskella. Mielestäni 40 euroa seisomapaikasta on kyllä liikaa! Oli sitten kuinka ammattimuusikot tahansa esiintymässä. Onneksi seinän vierustalta löytyi pallolaatikko, jonka päälle pääsi istumaan, muuten olisi kyllä joutunut lähtemään tilaisuudesta ennen aikojaan pois.
Jouluviikolla Finkut ja Seinähullut konsertoivat Lahden Sibeliustalolla teemalla Iloinen joulukonsertti. Katsoin eilen illalla nauhalta aattona telkkarista tulleen konsertin, joka oli ilmeisesti nauhoitettu edellisenä vuonna. Telkkarin konsertti oli parempi kuin tämänvuotinen Sibeliustalolla, jossa ohjelmisto oli turhan sekava - toisaalta näsä-juttuja ja toisaalta herkkiä hartaita lauluja. Otsikonmukainen iloisuus jotenkin puuttui ja illasta jäi vähän ontto olo. Hyvä sali ja hyvät penkit olivat plussaa tässä konsertissa.
Kouvolan teatterin näytelmät Lainatenori ja Taivas ja maa sisälsivät myös tanssia ja etupenkki sai vieruskaverista uuden kannattajan, kun naisnäyttelijöiden helmat heiluivat korkealle. Molemmat näytelmät ovat katsomisen arvoisia, Lainatenori on komedia kuuluisasta tenorista ja hänen tuuraajastaan ja Taivas ja maa on musikaali, jonka juoni kertoo sodan ajan viihdytyskiertueesta.
Elimäen Tolkkilan kartanon jouluvaelluksesta olen tänne joskus jo kirjoittanutkin, se on aina vierailemisen arvoinen joulun tunnelman tuoja.
Kuljetus- ja hoivapalvelu toimi kaikilla retkillä kiitettävästi.
Taidan laittaa tämän tanssin sosiaalisiin ulottuvuuksiin, koska tanssijoita ja tanssimuusikoita oli niin mukana kuin esiintymässä.