PNP:n ja Korsuorkesterin tahdeissa liidellen [Esiintyjät] (Ami 2007-12-17 17:43)
Nurmijärven kohdalla moottoritieltä tuli pitkä jono autoja eteemme ja laskin niitä 12 kpl siinä suoralla kun ensimmäiset jo kääntyivät Ruusulinnaan. Parkkipaikka osoitti jo n. 20.15 melkoista ruuhkaennustetta lähes puoleen väliin täyttyneenä.
PNP siinä muistaakseni jo soitti Tangoa, jota heti narikan jälkeen piti
päästä tunnelmoimaan. "Tutun ja turvallisen" laadukkaan
Tanssiorkesterin tahdeissa oli siinä miellyttävää pitkin iltaa tanssia
vaihtelevaan musiikkiin.
PNP on siitä mukava, että soittaa hyvärytmistä Foxiakin ja Fuskuun sopivaa
Tanssimusiikiamusiikkia. Ei ole liiaksi jivevoittoista siten vaan
tasapuolista.
Rumban lajityypillisesti tanssimisessa on se paha puoli, että tanssijat
(osa "hyvistäkin") hivuttautuvat pikkuhiljaa tai ajoittain aivan
kiinni jolloin saa osakseen potkimista ja törmäilyjä ja sama on chachaassa
vaikka heidän toisella puolella olisi reilusti tilaa. Tällä kertaa ei
hirvennyt mennä chachaan aikana ollenkaan potkittavaksi vaan joko huilasimme
tai sylitanssimme ne.
Tuossa tauon pitämisessä on mukavana puolena saada katsella mitä
moninaisimmila tyyleillä tanssivia pareja. Musiikkiakin varmaan tulee
kuunneltua paremmin kun ei ole sitä kapteenin luotsausroolia silloin.
PNP oli sovittanut "Kotkan Ruusun" joksikin, jota oli puuduttavaa
tanssia kuten muitakin iskelmiä yleensä. Sen päälle tuli kyllä ihan laadukas
Tangopari, jota oli miellyttävä tanssia.
Toivottavasti PNP ei ala suuremmassa mittakaavassa "pilaamaan"
sovittamaan mielestäni hyviä vanhoja tanssilajikappaleita ulos tai alemmas
minun suosikkiorkesterilistallani.
Valotauluahan minä en lakkaa ylistämästä, koska en tanssi kaikkia tansseja kuten polkkaa, jenkkaa ja masurkkaa, joiden tullen jo hieman etukäteen pystyn hakeutumaan tyhjään istumapaikkaan huilaamaan. Myös silloin kun alkaa jo tarvita pientä taukoa valotaulun avulla voi tanssimisensa ja levon järjestellä mainiosti etukäteen. Onneksi siellä ei ollut nyt orkestereita, joilla olisi ollut niitä turhia värivaloja ja tanssijan savustamiskoneita.
Illan keskellä erään cha chaan kohdalla siinä istuessamme ja
katsellessamme tanssijoita kiinnitti huomiotani pituuseroisen parin tanssi.
Siinä n. 50 v mies piti alle 20 v. neitosta aivan liki ja tanssi chachaan
askelia tapaillen, jota neito ei tuntunut hallitsevan jalkoja seuraamallani
ja ilmeita vaivihkaa. Ei neito tuntunut pitävän tuosta tanssimisesta
ollenkaan arvioin sitä tanssimista eikä siinä sanoja vaihdettu keskenään.
Ensimmäisen kappaleen tauolla neito meni hieman kauemmaksi ja hetken ilm.
mietittyään lähti vaan kävelemään pois ja mies jäi hömistyneenä katsomaan
jälkeen.
Kuten täällä on monesti puhuttu on tanssijoiden ja etenkin miesten
viedessään sovitettava se naisen taitojen mukaan, joka selviää jo
kolmannella askeleella viimeistään sylitanssissa.
Neitonen tanssi irrotellen Fuskua sitten hetken päästä iloisesti
keskialueella taas huomattavasti vanhemman miehen kanssa.
Oppia meille miehille ikä kaikki.
Korsuorkesteria en muista kuulleeni tai kauan sitten kerran, mutta heitä
katsoessaan tuli kylläkin ryhdikäs olo. Laulajan kersantin ja viereisen
oliko se alikessun natsat antoivat entisen maavoimien asepuvun myötä
orkesterista siistin ja jämtin vaikutelman. Bassokin oli saanut yksilöllistä
käyttöpatinaa varmaan pitkän uran aikana ja hyvin soi.
Korsulaiset aloittivat settinsä aina tavallisilla hyvillä Valssipareilla.
Vaihtoaskelvalssiahan nykyisin soitetaan yleensä melko vähän illan mittaan
kun muut lajit ovat tulleet tilalle. Valssin vähyys illoissa alkaa näkyä
siinä, ettei tanssiväki osaa enää ennakoida tulevaa tilannetta vaan
poukkoilevat helposti minne vaan. Saa olla tosi taitava ja varovainen ellei
joudu jonkinlaiseen tönintään tai kolarointiin illan mittaan valsseilla sen
verran kokemattomuutta tai taitamattommuutta alkaa siinä lajissa jo
esiintymään.
"Valssi sopivasti tanssittuna poistaa koneesta hyvin karstoja".
Korsuorkesteri soitti ennakkoajatuksistani poiketen monipuolista ja vielä
makuuni sopivaa kunnon Tanssimusiikkia.
Orkka ilmoitti soittavansa svingiä ja siinä katsoimme, että millaistahan se
olisi nopeudeltaan. Soittajat ottivat sitten oikein mallikkaat yhteiset
"rautakitaralanka-asennot" ja soittivat reipasta menoa. Annoin
daamilleni vallan tanssia oman vientinsä ja makunsa mukaan pitkiä pätkiä ja
oli siinä kovaa vauhtia, menoa ja maistui tosi hyvälle. Korsulaiset
soittivat muistaakseni poikkeuksetta aina jotain tanssilajia (ei siis
iskelmiä, beateja yms).
Ei tarvitse yhtään ihmetellä miksi orkesteri vaan on edelleen hyvin elossa
ja suosiossa tanssimaailmassa.
Oli siinä meillä kaksi upeaa Tanssimusiikkiorkesteria molemmat omalla tavallaan todella hyviä.
Puolen yön maissa oli kotiinlähtö. Päälimmäisenä oli onnistunut
kaikinpuolin hyvä tanssi-ilta.
Autoradio taas kuulolle iskelradion puolelle ja tapansa mukaan ilmoittivat
soittavansa suosittuja kotimaisia jne.. ja soittivat jotain nuorisomusiikkia
taas englanniksi, mälsää.
Piti vaihtaa Radio Suomen puolelle, jossa Vesa Matti Loiri lauloi
"Sydämeeni Joulun teen". Katri Helena myös lauloi jonkin nätin
Joululaulun. Perillä piti kuunnella loppuun istuen jonkun Talvelan tyyppisen
oopperalaulajan laulamana Varpunen Jouluaamuna. Tuli aivan Jouluunvirittyvä
olo.
t. Andreas pks