[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Kerholassa kuusen alla [Tanssipaikat] (Jerryjee 2007-12-16 22:43)


Kerholassa kuusen alla - encoreista

Loordi
2007-12-17 10:13

Bändien kohdalla encoreille taputtamatta jättäminen ei ole mitenkään ihmeellistä. yleisö taputtaa, jos taputtaa: suhdetta en äkkiseltään osaa arvioida, parhaiten orkat osaisivat itse kertoa omasta suosiostaan tässä suhteessa.

Todella harvinaista on, että illan solisti vaiennetaan "kuoliaaksi". Viimeksi viime kesänä Kapakanmäellä tuo tapahtui Annika Eklundille. Tilanne oli todella kärjistetty: musiikki pauhas toistasataa desibeliä ja Annikan esitettyä viimeisen kappaleensa ei minkäänlaista edes satunnaista kättentaputusta encoreille. Erikoinen ilta sikälikin, että paikalla oli selvästi enemmän miehiä... Tosiasiassa Annikan setit olisivat sopineet paremmin johonkin kapakkiin loppuillalle, jolloin ei ole niin noponnuukaa mitä porukalle esitetään.

Toinen mieleenjäänyt vastaavasti tapahtunut oli tangolaulaja Marita Taavitsaisen esityksen jälkeen. Suurina tähtinä itseään pitävät solistit ja orkesterit soittavat tavanomaiseti viimeisen kappaleparin hyvissä ajoin ennen setin minuuttien (45) täyteentuloa, jotta encoretkin voidaan esittaa maksetulla ajalla, kun ne yleensä joudutaan esittämään. Tarkkailkaapa tilannetta! Eivät tosin kaikki tee näin. Niin taannoin sitten Taavitsaisen jälkimmäinen setti jäi lyhyeksi. Tämä tapahtui ennen taiteilijan menestystä syksynsävelkisassa ja hänen takanaan oli tosiaan joku rokkibändi, jonka ohjelmisto ei kovasti tyydyttänyt tavallista tanssikansaa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]