Mistral&Marilyn, FBI&Kuntsi, Huovila? [Esiintyjät] (4711 2007-12-16 16:20)
Pitkästä aikaa tuli viikonloppu, jona voi työurakoista vapaana nauttia tanssimisesta. Siispä perjantaina Marilyniin ja lauantaina Kuntotalolle.
Marilynissä ei ollut samaa tunnelmaa (osin pikkujoulujen vuoksi) kuin aikaisempina perjantaina tänä syksynä siellä käydessämme. DJ:n valinnat kello 21-22 olivat paljolti epämääräistä musiikkia, josta ei oikein saanut fiilistä (vaikka buggina voi tanssia melkein mitä vain), mutta tanssitilaahan ensimmäisellä tunnilla aina riittää vaikka mihin! Marilyn voisi enemmän panostaa siihen, että ne, jotka todella haluavat paritanssia, tulevat heti yhdeksältä ja saavat musiikkia, josta jokainen kappale on hyvä tanssia. Bändin tullessa lavalle, tanssinautinto on täysin musiikin varassa edelleen, sillä ensimmäisenä tuntina tilaa vielä riittää. Sitten alkaa lavalla olla niin sekalaista kansaa, että tanssiminen kärsii - ongelmallisimpia ovat paikallaan diskoavat, koska normaali kierto estyy heidän kohdallaan. Jos olisin Marilynin omistaja, tekisin orkesterin puoliseen takanurkkaan oman pienen diskolattian. Se jakaisi kello 23 alkavaa ruuhkaa, eikä kuitenkaan estäisi ravintolan täyttä kansoitusta.
Bändi oli Mistral ja solistina Anne Mattila. Anne laulaa kauniisti, kontakti yleisöön on hieno. Mutta itse musiikki! Ainakin perjantain ravintolailtana kello 22-24 liikaa korvaan käyvää jumputusta, jossa kyllä paksua iskua riittää mutta ei - siis yhtään - svengiä.
Kolmeen tuntiin nyt kuitenkin riitti sen verran hyvääkin tanssittavaa, että aamulla huomasin viime aikoina vähän tanssineet jäseneni rasittuneiksi. Ihmettelin, miten sitä illalla jaksaisi taas. Mutta siinä 10-kuisen taaperon perässä pusertaen, housuja haistellen, rytmeissä mukana ollen ja vähän illansuulepäillenkin jäsenet vetryivät. On meillä muuten nauramista tuon rytmiahneen kanssa. Hän löysi hyllyltä radion, käänsi sieltä melodista rokkia esiin ja alkoi hyllystä kiinni pitäen hytkyä - ja mikä hassuinta, hän kääntää päätään rytmissä vasemmalle ja oikealle, pääbuggia joka tahdille:).
Kun tuhkaluukkukin oli nuohottu ja noet pesty, mummo ehti suihkuun ja Kuntotalolle tuntia myöhemmin kuin tavallisesti.
Markus Törmälällä on kaunis ääni, enkä FBI-musiikista löytänyt moitteen sijaa, päin vastoin! Tanssiyleisön määrästä ja laadusta näki, että musiikin päälle ymmärtävät olivat tulleet paikalle joulukiireistään huolimatta eikä ruuhkaa ollut. Naisten ja miesten määrä meni jokseenkin tasan. Oli tilaa fiilistellä ja hassutella ihan mitä vain. Vajaan kolmen tunnin aikana taisi jäädä tanssimatta kahden juomatauon verran, cha-cha ja humppa. Buggin asteet hitaasta rumbasta nopeaan twistirokkiin sai kokeilla. Polkkabuggin ja snoan tanssiminen jäi väliin (sottiisin sai tanssia), mutta hämmästytin itsenikin, kun E.tuomaan laukkapolkan perään onnistuin seuraamaan tavallisen polkan. Väitän, että kehitykseen on vaikuttanut nopean buggin tanssiminen. E.tuomaalle kiitoksena terveisiä: kuntokouluun siitä!;:)
Perinteeksi muodostuneeseen tapaan Kuntotalolla tanssittaa jouluna Antti Huovila. Miten ovat laulut ja soitot viime aikoina sujuneet? Onko kukaan ollut seuraamassa?