Tanssiaiheisia kysymyksiä - onko niitä enää? [Palvelin] (MLeena 2007-12-13 23:02)
Näin on Ara! Suke tossa alempana mietiskelee tai kokoaa aika kivasti yhteen noita eri ajatuksia millaista buggia minkäkinlaiseen musiikkiin... Enpä ole ajatellut asiaa siltä kannalta ennen ainakaan noin tarkoin. Onkohan se näin että (yleensä) lähestymistapa kursseilla buggiin ei olekaan niin musiikkilähtöinen vaan enempi tyylilähtöinen tai miten sen oikein sanoisi? Opetetaan ja harjoitellaan jotain tietynlaista tyyliä/askellusta johon tyyliin sopivaa musaa soitetaan kurssilla. En ole kuullut kenenkään opettajan varsinaisesti jäsentelevän joitain musiikintyylejä tiettyihin tapoihin tanssia buggia... Varsin mielenkiintoinen näkökulma!
Jos mietin mitä kaikkea bugg-musiikki voi olla noin yleensä lavalla niin kai ainakin seuraavat musiikinlajit ovat aika yleisiä: boogia, iskelmää eli diskohumppaa, rentoa shufflea tai jivea ja reipasta rokkenrollia johon vain harvat kykenevät buggia tanssimaan enkä itsekään kykene vaikka haluan kyllä sitten joskus oppia muttei vielä. Eli ainakin neljä isoa musiikkilaji-ryhmää jotka poikkeaa toisistaan melko lailla fiiliksen kannalta ja kai se pitäisi näkyä/tuntua tanssissakin... Humppaan en tosiaan itsekään halua (enää) tanssia buggia koska se ei vaan ole oikein humppaan istuvaa ainakaan sellaisena kuin itse haluan sitä tanssia ja millaisena buggin miellän. Sitäpaitsi humppa on ihan kivaa mennä humppanakin! Joihinkin lattareihin kyllä kuten tasaisenpuoleiseen cha chaahan ja varmaan myös rumbaan kuten mainitsit! Jotkut sambat tapaan tanssia buggina kun en viitsi muuten sambaa tanssia ollenkaan.
Oikeastaan bugg on kaikkein paras ja elinvoimaisin tanssi lavoille jolla on parhaat tulevaisuuden näkymät sillä se toimii lähes kaikenlaiseen musiikkiin ja iskelmä vain lisääntyy kaiken aikaa muutenkin. Buggiin satsaaminen epäilemättä on kannattava juttu! Se on myös mielenkiintoisin sillä se tarjoaa meille "tavallisillekin" tanssijoille matalamman kynnyksen leikittelyyn ja jonkinlaiseen musiikintulkintaan tasa-askelluksisuutensa vuoksi. Siinä on paljon helpompi seurata tanssilla musiikin kulkua verrattuna esim. fuskuun jossa askelet eivät osu tasan musiikin ykkösten kanssa. Mielestäni buggin avulla on periaatteessa helpompi opetella musiikintulkintaa verrattuna vaikkapa tangoon.