RL 24.11-07 Pekkaniskan Pojat ja Kati Forss ork. [Esiintyjät] (Andreas pks 2007-11-26 0:48)
Pääasiassa samaa mieltä lauantain musiikista Ruusulinnassa, mutta ainakin yhden kiitoksen Kati Forss ja orkesteri ansaitsee. Hänen ensimmäinen valssinsa sopi minulle aivan täydellisesti.
Useimmiten minulle valssi on raskasta. Se on ainoa tanssi, joka aiheuttaa verenkierrolle jatkuvan paineen, jota on välillä pakko purkaa kädenaliosuuksilla.
Usein valssit myös esitetään niin raskaina, ettei keveydelle ja liidolle ole juuri mahdollisuuksia.
Tuossa Forssin ensimmäisessä valssissa pääsimme (toki siis minä ja rakkaani yhdessä) mainioon flow-tilaan, jossa askeleet kulkivat musiikin mukaan omaa tahtiaan, miettimättä, kaiketi slovarityylisesti, mutta niin että melodian aaltoiluun pääsi hienosti mukaan.
Näin jälkeenpäin luulen että keskeinen askelrytmi olisi ollut 123-123-1-2-3 eli HHNNN. Suosittelen lämpimästi ellei ole tullut aikaisemmin kokeilluksi.
Kehomuistista tunnustellen kohoaa esiin myös mukava hieman maanläheisempi askelrytmi 123-12-3-123-123 eli H-vaihtoaskel-HH.
Paljon muutakin tuli varmasti tehdyksi, mutta rytmikuviot eivät enää nouse mieleen.
Parin toisessa valssissa bassot jymähtelivätkin sen verran vakaasti, ettei improilulle ollut enää tilaa. Kahvila kutsui.