[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

RL 24.11-07 Pekkaniskan Pojat ja Kati Forss ork. [Esiintyjät] (Andreas pks 2007-11-26 0:48)


RL 24.11-07 Pekkaniskan Pojat ja Kati Forss ork.

Ami
2007-11-26 16:27

Andreas pks:Kati Forssin orkesteri oli vuorossa ensimmäisenä pääorkesteri korokkeella. Mm. Hidasta valssia tanssiessa laulu tuli englanniksi ja soittokin välillä jotenkin hiljaisesti välillä, joten vaikea kuulla rytmiä pystyäkseen tanssimaan oikein.

Mielestäni äänenvoimakuus oli Majorilla hyvin ensimmäisten kappaleiden kohdalla,kunnes Katin aviomies, kosketinsoittaja, meni räpeltämään vahvistinta sinne kaakkoonpäin.
Yhdyn Andreaksen mielipiteeseen siinä, että minäkin toivoisin Katin valikoivan kappaleet paremmin tanssittavaan suuntaan ja luopuvan niistä iskelmistä. Etenkin harmitti monien kappaleiden alussa olevat hitaat osuudet, joista oli vaikeaa päätellä, mitä tanssilajia kannattaisi siinä soveltaa. Muistelen, että en noin puolitoista vuotta sitten, kun edellisen kerran olin Majorin keikalla, ei orkesteri minulta silloinkaan kovin hyviä arvosteluja saanut.

Pääorkesterina minä kylläkin pidin Pekkaniskan Poikia.
Kiitän Sukea siitä, että hän oli välittänyt orkesterille pyyntöni, että he olivat ottaneet ohjelmistoonsa mieleiseni Bugg-musiikkiin sovitetun kappaleen, Kotkan ruusu (Rose of New Orleans / Jartse Tuominen).
Kumpa vielä hidas valssi, Anniversary Song, löytäisi tiensä heidän ohjelmistoonsa, olisin iki onnellinen.

Ruuhkasta huolimatta ilta oli mitä nautittavin, sillä riikinkukkosalissa mahtui hyvin tanssimaan.
Ruusulinnalle parhaimmat kiitokseni myös siitä, että se pitää, mitä lupaa eli tanssit kestävät aina klo 01:45 saakka, eivätkä lopu 1/2h aikaisemmin kuten monessa paikassa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]