Puistokulmaan tutustuminen [Tanssipaikat] (Speedy 2007-11-26 0:05)
Ajattelin käydä katsastamassa Puistokulman tarjontaa. Minulle varoiteltiin että sinne pitää mennä evästettynä. Eihän sitä tähän hätään mistään saanut, joten yksin piti mennä. Aikani parkkipaikka etsittyäni ja sisälle mentyäni ovella katselin silmät renkaina paikan väkeä masurkkojen ajan. Lopulta rohkaistuin ja ostin lipun ja työnnyin parketin reunalle tarkistamaan onko paikalla yhtään vapaata tanssityttöä.
Todella huonolta vaikutti ja ajattelin että ei täällä kauan vanhene, kun tulee eräs tuohtunut daami ja sanoo että ei täällä mitään ole. Kaikki 60 ja kuoleman väliltä. Siihen vastasin etten minä kyllä 60 ole, kuolemasta en tiedä.
Siinä hitaan valssin soidessa kysyi että osaanko tanssia, johon piti vastata että omaksi tarpeeksi ja osaatko itse. Siitä se lähti ja tuli sitten tanssittua koko ilta. Alussa koitti neuvoa mitä voisin missäkin tanssissa tehdä, mutta en ottanut opastusta vastaan. Totesin vain että minä vien. Ainoastaan swingpolkassa olin vastaanottavainen opetukselle ;)
Kun loppuillasta lähdimme pois ennen viimeisiä valsseja uskoisin molemmilla olleen ihan hyvä mieli.
Kiitokset tälle harvoin nettiin kirjoittelevalle nicciläiseksi paljastuneelle illan pelastaja naiselle.
Onni oli tällä kertaa puolellani. Ensi kerralla koitan todennäköisesti hoitaa evästyksen kaikeksi varmuudeksi.
Orkesterina oli Väriloiste ja heidän ohjelmistostaan puuttui lattarit melkein kokonaan. Sambat tuli, mutta muuta ei liioin korviini kantautunut. Ei niitä tullut kyllä levyltäkään. Ehkä ohjelmistoon vaikutti yleisön ikärakenne, joten ei voi tuolta pohjalta vielä tuomita.