[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tulinen sydän Liekin lepatuksessa [Tanssipaikat] (Tähdenlento 2007-11-25 17:24)


Tulinen sydän Liekin lepatuksessa

Tähdenlento
2007-11-25 17:24

Janne Tulkki ja Tulinen sydän olivat vuorossa soittamaan tanssitahteja tänä lauantaina Tulenliekissä. Kahdeksan aikoihin paikalle saapuessamme oli hyvin hiljaista, soittimia testailtiin ja tuntui kuin edellisillan Yölinnun keikka olisi tainnuttanut koko paikan varhaiseen talviuneen. Pikkuhiljaa porukkaa tuli lisää ja saatiin edes levyjen tahdissa lämmitellä. Yhdeksän paikkeilla kajahtivat valssin tahdit tanssien alkamisen merkiksi ja sitä riemua sitten kestikin viimeiseen valssiin asti.

Ilman Janneakin olisi ollut ilta onnistunut mutta onhan hänessä fanitypyköille silmänruokaa. Se perinteinen juttu - solistin saapuessa musiikin monipuolisuus tanssijoiden kannalta vähenee. Silloin pidimme juomatauon joten tuli käytettyä hyödyksi sekin aika. Napsakat polkat - soittoaika hyvin valittu! - nostattivat pulssia ja lämmittivät mieltä!

Pikkujoulun viettäjiä ei ollut haitaksi vaikka sainkin "pikkujouluisen tanssikokemuksen" joka ei niin mukava ollutkaan. Omalle Foksiketulleni antaisin jällen kiitokset ihanasta illasta!

Ja toivottavasti Itä-Suomen iloiset, tanssivat "sisarukset" pääsivät turvallisesti kotiin!


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]