Valtatie kakkosella vauhtia [Tanssipaikat] (Jora 2007-11-25 14:10)
Mainonnan uhrina piti käyttää tilaisuus ja tutustua VT2:een. Jostain syystä tuli Satulinna mieleen, vaikka paikan dimensiot ovat aivan toista luokkaa. Liekkö ollut joku autokorjaamo tai vastaava aikoinaan. Satulinnaan verrattuna toimivuus tanssipaikkana vallan mainio, noin ensikokemuksena, vain muutama pylväs esteenä.
Vauhdikasta tanssimista saattoi katsella vaikkapa bussin penkiltä käsin. Jo heti alkuun tuli selväksi, että tanssitaan jos pyydetään. Oli sen verran paljon nuoria ja taidokkaita. Useampaan otteeseen kuulin paikallisten toteavan, että nyt on paljon vieraannäköisiä paikalla. Tampereen ja Turunkin seudun tanssijoita epäilivät tähän "syyllisiksi".
Muutaman tutun ja parin vieraankin ansiosta pääsin lattiaa testaamaan. Kävin jopa itsekin hakemassa vastoin alkuperäisiä suunnitelmia tilaisuuden tarjoutuessa. Ihan mielellään hakeneen palkitsee, jos tanssi sujuu.
Vauhtia tarjosivat ansiokkaasti Varjokuva ja Taikakuu. Ei pelkkää rokkia, laskin illan aikana soitetun humpatkin 4-5 kertaa. Polkat ja masurkat halukkaille hyvällä yhteispelillä, ja kaikkea muuta. Voisi käydä toistekin, matkaa vain liikaa.