Tanssimiehen jasmiiniyö [Pulina] (Kristoffer 2007-11-16 4:21)
Havahdun pimeään, jossa heikosti hohtavat kellon viisarit kertovat kauhistuttavasti minulle, että olen nukkunut vain nelisen tuntia, että olen havahtunut varsin varhaiseen aamuun.
Havahdun myös siihen, että turha minun on enää yrittääkään napata unen päästä kiinni. Moisessa puuhassa kun niin usein olen epäonnistunut. Lienee parasta, että nousen ylös, enkä suotta pyöri sängyssä. Sen teenkin.
Lämmitän teeveden ja laitan sen hautumaan. Puuvillalämpöisessä colleaqueasussa, tohvelit jalkojeni suojana hipsin takapihan terassille, jahka tähtitaivaan kuulas kauneus antaisi vasteena hieman lohtua unettomuuden kärsimyksilleni.
Yö ympärilläni on kirpeä ilmansa puolesta, hellä loistonsa kautta. Sitä loistoa se onkin, sillä silmilleni avautuu pilvetön tähtitaivas, josta jo näköpiiristä poistunut kasvava kuunsirppi johdattaa ajatukset kaukaisiin ”Tuhannen ja yhden yön”-tarinoihin.
Ei niinkään niihin värikylläisiin tarinoihin sinänsä, vaan niiden tunnelmaan: jännittävään, lumoavan mystiseen maailmanosaan, joka aikoinaan pikkupojan herkän mielen valoi loistoaan täyteen, kas kun sitä kaunista maailmanosaa sain äidin turvallisessa sylissä, turvallisen äänen hyräilevän polveilun välityksellä vastaanottaa.
Tiirailen edessäni avautuvaa avaruutta kaikessa rauhassa. Mikäs kiire tässä keskentekoisessa maailmassa, onhan tuo unen taikalyhdyn ambratuoksuinen onnen savu kuten usein, taas jälleen kerran minut totaalisesti ohittanut. Tee saakoon omassa tahdissaan imeltyä kiinalaismallisessa kannussaan.
Taivaalta luulen näkeväni mitä nyt luulenkin, kehnot silmät kun omistan. Olen pakotettu noutamaan vahvat kiikarit sisältä. Samalla Stella-koirani on herännyt untensa rasvaa tihkuvilta kyljyskedoilta ihmettelemään, että ”mitäs se pikku-isäntä oikein puuhastelee keskellä yötä”. Menemme yhdessä ulos. Istahdan tuolille peffaa lämmittävän styroksinkappaleen päälle, koira sääreni viereen.
Yön syvään samettiin hengityksemme nousevat valkoisina huurupilareina sirotakseen sitten kauempaa tulevaan kelmeään kevytväylää valaisevaan neonvaloon, joka iskee kiilaa pihan pimeydessä seisovan jalokuusen sekä vanhan katajan sopusointuisiin varjoihin.
Nostan kiikarit silmilleni, ja kuin taikaiskusta valovuodet ryntäävät kohisten avaruudesta verkkokalvolleni.
Näen jumalaisen kauniin Andromedan läntiseltä taivaalta. Suoraan ylhäältä eteeni ryntää siro Cassiopeia kuin liikkeillään herkästi keimaileva tanssijatar. Ja tuolla on Mars, joka marssii kohti Oinasta: ihan kuin kuulisin Teuvon esittävän kappaleen ”Yön kulkija”. Ja tuolla on Saturnus, jonka levymäiset renkaat – vannon että ne ovat siellä vaikka en niitä näe – viuhuvat kuin tanssijaleidi nopeassa spinnissä hameen helmat kiekkona vyötärön korkeudella, huh mikä näky. Ja tuolla oikealla Pegasus laukkaa runoratsun tavoin iskien kavioillaan timanttisia tähtiä taivaankaaren reunaan.
Tulee etsimättä mieleen Laura Voutilaisen ihana biisi ”Timanttinen tähti” (…timanttinen tähti saa meissä loistaa, joka sekunnissa, joka sekunnissa, jos sydämen kello lyö sulle tik tak ja sä tiedät sen, olen onnellinen…). Niin todella, timanttinen tähti saa meissä loistaa.
Ja sitten sydän vasta riemusta hypähtää. Näen oudon komeetan lennon – vihdoinkin. Hiljaa kiitävä upea valoilmiö. Kannatti nousta värjöttelemään kylmään yöhön. Jahka olisi ennen näkemätön ikinä. Nimettäisiin löytäjän mukaan: ”Kristoffer-komeetta”. Mutta mikä pettymys! Se onkin vain lentokone, joka valot päällä on tunnustelemassa laskuväylää Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Onkohan se tee jo hautunut liikaa, havahdun ajattelemaan. Olkoon vaan, ensin täytyy nämä tähtitaivaan ihmeet kokea loppuun asti. Niitä poimin kuin pro-tanssija pakahtuvia sydämiä, kunnes lopulta ilmanalan kylmyys taluttaa kohmettuneen onnenonkijan koiransa kanssa sisätiloihin.
Odottaahan minua siellä tee, toki jo liikaakin väkevöityneenä. Eipä tuo haittaa kun huuleni viimein maistavat sen kardemummalla maustettuja ensimmäisiä pisaroita. Mehän kaikki tunnemme teen maun, teen tuoksun. Tuon yhteisen tuntemuksen – teen ruskeiden pisaroiden hellä kosketus huulilla ja kielellä – sen ja aamusarastuksen ensi pisaroiden, noiden timanttisten tähtien välityksellä, sinulle tanssin ystävä, toivotan hyvät huomenet.