Rauhallista Presidentti Clubilla [Tanssipaikat] (Hambi 2007-11-08 3:00)
Ilmeisesti kaikki nupit eivät olleet kuitenkaan nyt kaakossa, kun
musiikin äänenpaine ei minusta tuntunut vielä toivottomalta (ainakaan klo 23
menessä, kun juhlapukuväki alkoi kansoittaa parkettiakin ja ehti viimeiseen
sporaan).
Muutaman kerran on joutunut laittamaan Pressalla tulpat korviin. Kovin mökä
taisi olla Anna Erikssonin esiintyessä, jolloin joutui karkaamaan
"alasalista" takabaarin nurkkaan. No silloin fanittajatkin tukkivat
parketin, joten jouti sitten kotiinkin samalla. Myös väliaikamusiikin
soittaja on mielestäni hiljentänyt tasoja aivan alkuaikoihin verrattuna.
Muutama bändi on esiintynyt myös talon omia kaiuttimia käyttäen. Viimeeksi
muistan ainakin La Stradan tehneen niin lokakuussa. Orkisterilavan
molemmilla puolilla oleviin aitiopaikkoihin bassot tulevat melkoisella
voimalla. Välillä on tuntunut koko lattiatasanne tärisevän ja resonoivan.
Kajarien etupuolelle musiikki ei kuulosta yhtä pahalta.