Rauhallista Presidentti Clubilla [Tanssipaikat] (Hambi 2007-11-08 3:00)
Tulipas vihdoin tutustuttua Helsingissä toimivan Presidentti Clubin tanssitarjontaan, jonka ohjelmatiedot löytyvät täältä tanssipalvelimelta. Paikka täydentää kerrassaan mainiosti keskustan tanssiravintolatarjontaa, joka pitkälti taitaa olla vakiolajeissa Wanhan kellarin varassa. Kädenalittajille varmaankin vieläkin on muitakin paikkoja, ja esim. junamatkan päässä on lisää kaikille sopivia hyviä pikkupaikkoja.
Todellakin oli yllätys nähdä niinkin paljon lavoilta tuttuja kasvoja ravintolatansseissa. Heitä hakemalla pääsikin yksin saapunut tanssimisen alkuun. Pienellä seuraamisella erottuivat haettavissa olevat paljon helpommin kuin yhdessäkään tähän asti käymässäni ravintolassa. Kahdet saadut pakit on ravintolatansseissa ihan normaali määrä.
Ravintolatansseiksi tuli tanssittua ihan mukavasti. Osa- tai kokoaikaista evästäytymistä voi silti suositella, vaikka tanssipari luultavasti löytyykin paikan päältä. Tasossakaan ei ollut millään tavalla huomauttamista, vaan taso vastasi hyvinkin lavaoloja. Yllätyin haettuani tietämättäni konkaritasoisen Bugg-tanssijan seuraamaan viskomistani. J:lle kiitokset kauniista hitaista. Hyvin pitävät vakiokengät olivat ihan sopivat nopeisiin väistöliikkeisiin jivettelyä lukuunottamatta. Unohtui kysyä, ovatko tanssilenkkarit paikan linjan mukainen asuste.