[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Lista: Kirjoittajien tanssitaustasta (34 vastausta) [Tanssilajit] (Nippo 2007-11-03 16:20)


Kirjoittajien tanssitaustasta

TestiPoro
2007-11-07 12:49

Oman laskuni mukaan aloitin tanssinharrastuksen Aaltosten ja (Oulunsuuun) Pirtin kursseilta Oulusta ööö 8-10 vuotta sitten. En tarkkaa ajankohtaa ole minnekkään merkinnyt ja unohtunut täysin.

Aikaisemmin olen muutamia kertoja käynyt jotain kursseja, mutta into ei ole silloin kasvanut tarpeeksi, että olisi tanssitaidon saanut hankittua. Se muuten vaati melko paljon sinniä, kirosanoja ja silti tuli tunneilta kesken lähdettyä muutamia kertoja ajatuksella ei enää kertaakaan. Kuitenkin jo seuraavana päivä takaisin eri tanssi aiheena. Tuonne Pirtille ja Aaltosten kursseille, kun lähdin, niin siitä asti on tullut tanssittua, noin 3 kertaa viikossa. Ensin siellä kursseilla, mutta vähitellen tanssiravintoloihin ja lavoille siirtyen. Nyt en enää viiteen vuoteen ole kursseilla käynyt, kuin muutaman kerran satunnaisesti. Tanssitaidon olen omasta mielestäni näille perustansseille, mitä tanssin saavuttanut sellaisen tason, ettei kurssittamisesta ole minulle tarpeeksi hyötyä rahallisen ja ajallisen menetyksen suhteessa siihen, että sen ajan ja rahan voi käyttää normaaliin tanssimiseen.

Lindy, boogie ja arkkutango olis nyt sellaisia tansseja jotka pitäisi oppia. Kun niitä ei silloin, kun kursseja kävin tuolla pohjoisessa opeteltu. Jiven ja rokin osaamisen korvaan jatkossakin fuskulla ja buggilla tai vain fiilistellen vaihtoaskeleen tapaista.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]