Lista: Kirjoittajien tanssitaustasta (34 vastausta) [Tanssilajit] (Nippo 2007-11-03 16:20)
Takana on nyt n. kolmisen vuotta aktiivista tanssiharrastusta, jota ennen muutama satunnainen kosketus lavatanssiin parin kurssin kautta jotka opit olivat kokonaan unohtuneet. Kursseja + leirejä on käyty koko ajan ahkerasti, varsinkin alkuaikoina ahmin melkein kaikki mahdolliset lajistakin riippumatta. Nyt on tullut valikoivammaksi ja joitain jo opeteltuja tanssilajeja on jäänyt pois kiinnostuksen puutteen ko. tanssia kohtaan vuoksi. Aika alusta asti lavatanssiseuran jäsenenä mutta nykyään ei tule käytyä viikkoharjoituksissa vaan oman "lukujärjestyksen" mukaisesti menee harjoitukset. Jos tässä on tarkoitus määritellä itsensä johonkin kategoriaan niin ajattelisin mieluiten olevani jatkuva kokeilunhaluinen opiskelija ja uusista haasteista nauttiva. Tansseissa käyn normaalisti väh. kerran viikossa ja harjoituksia sitten 3 kertaa lisäksi jota on jatkunut keskeytyksettä alusta asti. Tanssitekniikka-keskustelut kiinnostaa siksi että koen tanssitekniikan parantamisen olevan avain-asia tanssitaidon kehittämisessä. Tavoitteeni on pitää tanssiharrastus kuitenkin hauskana! Niinkauan kuin se on hauskaa, jaksan harrastaa ja tanssia mutta sinä päivänä kun ei enää tunnu hauskalta on lopettamisen aika. Parhaita puolia tanssissa on omien rajojen hakeminen ja sosiaalisuus! Tanssi ei ole minulle kuitenkaan koko elämä joten en rakenna sosiaalista verkostoani pelkän tanssiharrastuksen varaan.