[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

BR4 – Kanarialta kotiuduttu! [Tanssipaikat] (Jansku 2007-11-05 22:52)


BR4 Kanarialta kotiuduttu!

Leila Mäenpää
2007-11-05 23:45

Kotiuduttu on sunnuntaiaamuna klo. 5.15 Lapualle. Tänään sitten vielä kävin edestakaisin työasioissa Hyvinkäällä (tosin junalla), joten reissut painaa nyt tanssijalkaa. Onneksi on vielä huomenna lomapäivä, joten pyykit tulee pestyä ja levättyäkin vähän ennen kuin työt taas toden teolla jatkuu.

Matkaanhan lähdin jo perjantai-iltana kohti Parkanon Käenkoskea, joista sitten jatkoin yöllä kohti Helsinkiä ja lentokenttää. Oli muuten merkilliset Finkkutanssit, kun siellä oli jopa tilaa tanssia ja fiilistellä. Tanssivaa väkeä paikalla oli ihan mukavasti, mutta ei tungosta lainkaan. Mahtava aloitus lomalle, totta tosiaan.

Reissu oli aivan mahtava ja mielestäni kaikista parhain niistä kolmesta, joihin olen osallistunut. (Muuten, kyllä pientä sisäpiiriläisyyttä oli havaittavissa, sillä sain minä ainakin kahdet tai kolmet pakit reissun aikana. No, voihan se olla, että ei nuoret ja/tai "kisaavat" miehet näin vanhan akan tanssittamisesta perusta. No mitäs näistä.....)

Aurinko paistoi koko loman ajan ja lämpöä riitti. Kursseja kohdallani neljänä päivänä ja jokaisena seitsemänä päivänä iltatanssit kuuluivat kuvaan. Paljon uusia tanssituttuja tuli ympäri Suomea ja mukavia juttukumppaneita sain naistenrivin naisista (joiden osan kanssa toki tanssinkin, kun ei kukaan juuri silloin ollut kumpaakaan mukaansa huolinut tanssilattialle). Yhteiset joukkotanssit olivat paikallisten ihmisten silmissä varmaan ihan hassun näköisiä. Voitte vain kuvitella, miltä näyttää,kun lähestulkoon kaikki noin 180 suomalaista sini/valkoiset vaatteet päällä "Suomi-iltana" tanssii letkajenkkaa Kasbahin torilla ihan selvin päin. On siinä ihmettelemistä....

Kauttani myös ihanaiset kämppäkaverini lähettää kaikille matkaan osallistuneille kiitokset ja terveiset. Farilaga oli muuten hyvä hotelli ja neljän hengen kimppakämpät oli yllättävän hyvätasoiset.

Näin on taas lomat tältä vuodelta lopuillaan ja seuraavia odotellessa olisi kiva saada kuvia joltain, joka niitä reissussa otti. Ottakaa sähköpostitse yhteyttä. Tanssimisiin.....


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]