H all o ween - kau hu a ----- W an hal la. Pressalla ihan toisin [Tanssipaikat] (Humppis 2007-11-01 9:35)
Lainaan itseäni: Pressalla on kylläkin tänään paremmat bileet.
Olin nimittäin aivan ällikällä, kuten moni muukin siellä eilen illalla.
Ensimmäisen tunnin ajan oli paikalla oikeastaan vain samoja naamoja kuin esimerkiksi Järvenpäässä, Ruusulinnassa ja Satulinnassakin. Eikä ollut autiota!
Paikkahan (siis Presidentti Club) on melkein tanssitalo, vaikka suuren hotellin kellarissa sijaitseekin. Olisi ollut näköjään vielä toinenkin parketti verhon takana tarjolla, ja siellä monitorista nähtävissä orkersteri toimissaan.
Päälattia olikin kohtalaisen tahmea ja loppuillasta jopa varpaille ja polville suorastaan tappava. Silti ei kummemmin haitannut, sillä tuttuja tanssitettavia riitti (ja muutama vieraskin).
Turhaan oli evästys ollut huolissaan tanssiinpääsystään (ei aihetta toki muulloinkaan). Prinssiä ja ritaria löytyi joka lähtöön. Taisivat erään lavaisännän kanssa päästä näkyvästi lehteenkin.
Ei ollut valittamista itsellänikään. Alkuun seisoskelin kappaleiden välit, mutta sitten istuin tuttujen typyköiden seuraan.
Fiibbareiden ihka viimeiset ja encoretkin tanssittiin. Sitten olikin sali jo jokseenkin tyhjä. Taisivat vain bilettäjät enää jäädä.
Erikoista illassa oli sekin, että nyt lauloi yleisö muusikolle onnittelulaulun: Jere täytti vuosia.
Erikoisia tyyppejä ja tyylejä oli havaittavaissa. Toki ravintoassa kun oltiin, oli väisteltävääkin kyllä. Varsinkin hitailla valsseilla oli pinna palaa.
Aivan loppuunpalaneina ja kuivuneina (eväs tosin sai kuvauspalkkana baarimestarin erikoisen) koteja kohti 01.15.
Tanssiaika ei kuitenkaan ylipitkä suinkaan ollut (4,5 t), mutta meno oli sen verran vauhdikasta (väliaikalevytkin non stop), että kohtalainen saldo syntyi: 18/3.