Ennakointi on hyvä asia [Tanssijat] (Suke 2007-10-26 12:28)
Kirjoitin turhan raflaavasti kun puhuin naisen perinteisestä paritanssiroolista aivottomana miehen jatkeena, tahdoton ja passiivinen objekti olisi ehkä oikeammin sanottu.
En ajattele ennakoinnilla tässä yhteydessä niinkään kuvaamaasi naisen liian aikaistettua askellusta vaan enemmänkin aavistamista ja enteilyä, tanssin, musiikin, ympäristön ja parin ideoiden ja liikkeiden ennalta huomioon ottamista, joka sujuvassa paritanssissa on mielestäni välttämätöntä. Ellei nainen osaa tai uskalla yhtään ennakoida tulevaa, on hän aina hieman liikaa jäljessä ja tanssimisesta tulee kummallekin raskasta.
Muutenkin näkisin paritanssin mieluummin yhteistyönä, jossa perinteinen roolijako miehen vienti- ja naisen seuraamisrooleista saa parhaimmillaan jotenkin laajemman ja monipuolisemman muodon. Vienti ja seuraaminen ovat molemmat vain välineitä, eivät itsetarkoituksia. Ei minua paritanssissa tuo roolijako suuremmin kiehdo, usein siitä on vain suurta haittaa kun haluaisi tehdä jotain uutta ja ihmeellistä. Haenkin aivan muita asioita ja ulottuvuuksia tanssilattialla ja saankin tanssimisesta enemmän irti sellaisen naisen kanssa, joka osaa ja uskaltaa tuoda tanssimiseen omia näkemyksiään. On tavallaan sääli, että moni nainen hämmentyy aivan täysin kun heille tekee tilaisuuksia omaan sooloiluun tanssin aikana. Ja se minua kiusaa, että koen omalta osaltani olevani tavallaan osasyyllinen tähän monen naisen tanssilliseen passiivisuuteen.
Olisi mukavaa kuulla naistenkin kommentteja tästä asiasta.