Kenttägallup [Tanssijat] (Karhunpennun hupiretki 2007-10-27 7:45)
Kannataako Koskelasta puhua vai ei? Edistääkö Väinö Linnan henkisten kriisien ruodinta tanssikulttuuria vai syntyykö mielipiteenvaihdosta silkkaa mihinkäänjohtamatonta metakeskustelua?
Mietin aikani asiaan teoreettista ratkaisua niin psykologian, urologian kuin mytologiankin näkökulmasta päätyen loppupeleissä ympäripyöreään umpikujaan.
Johtopäätös: suuta pieksämällä tai päätä raapimalla asia ei etene puusta pitkään. Tarvitaan jotakin konkreettista näyttöä. Kenttäkokeisiin siis.
Seuraavana iltana ykköset päällä baanalle. Suuntasin erääseen pääkaupungin hämyiseen kellariravintolaan sopivasti iltayhdeksäksi.
Hain ensimmäisen daamin tangolle. Etenimme kissamaisen pehmein liikkein sydäntäsärkevän tulkinnallisen Satumaa-tangon jonka päätin vasemmalle herkän rauhalliseti kiertyvään linjaan. Daami avasi raukeana silmänsä. Tunsin kuinka Hänen katseensa kulki lävitseni. Hymyilin. Syvälle sielunsa peiliin katsoen tiedustelin:
"Mitä mieltä olette Väinö Linnan messias-kriisistä?"
Autereinen kiilto naisen katseessa sammui. Hitaasti suoristautuen hän irrottautui otteestani ja suuntasi lasittunut ilme kasvoillaan baaritiskille. Kumosi ensimmäisen käteensä osuvan lasillisen ilmeettömästi kurkkuunsa, samalla epäuskoisesti kerran taakseen vilkaisten. Tämän jälkeen hän hävisi tarmokkaasti askeltaen narikan suuntaan.
Kirjoitin muistikirjaani: "Väinö Linnan sielunelämästa keskusteleminen ei näytä antavan suoranaista lisäarvoa tanssiharrasteelle."
Kerran vauhtiin päästyäni jatkoin kenttäkokeita vaihtelevin argumentein. Yhden jälkeen muistikirjani oli täyttynyt merkinnöistä ja hyvä niin koska paikalla ei näkynyt enää ainuttakaan tanssitettavaa. Päätin lähteä kotimatkalle.
Eteisaulassa minua odotti joukko vihaisia miehiä. Olin kuulemma häätänyt paikalta kaikki tanssivat naiset yksi toisensa perään kiusaamalla heitä typerillä kysymyksilläni.
Puolustauduin sanomalla että vaikka tilanne ensikatsomalta muulta näyttääkin niin oikeasti teen ihan pyyteetöntä kenttägalluppia tanssiharrasteen hyväksi. Mahdolliset vastineet voisi itsekukin näinollen ilmaista kirjallisesti tanssinet-palstalle piakkoin ilmestyvään koontiraporttiini.
Asian vakuudeksi kaivoin muistikirjan taskustani. Jälkeenpäin ajatellen ei olisi kannattanut: väkijoukko riisti vihkon käsistäni. Vulgäärein yksilö ilmoitti juottavansa minulle väkiviinaan sekoitetun hengentuotokseni kunhan teksti on ensin todistettavasti liuennut lukukelvottomaksi.
Onnettoman väkivaltaiseksi kääntyneen hässäkän keskellä valomerkki tuli osaltani juuri kreivin aikaan; hetkellisen pimeyden turvin sain muutaman metrin etumatkan. Kolmen sepän patsaan jälkeen saatoin jo vetää takinkin päälleni.
Mitäpä sitä ei ihminen tekisikään hyvän harrasteen eteen. Vahinko vain että lähdeaineisto tärveltyi.