[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tanssimusiikin tilasta [Musiikki] (Kaminiitto 2007-10-24 9:22)


Tanssimusiikin tilasta

Kaminiitto
2007-10-24 9:22

Jotta pääsen irti tuosta pulinapuolen johtotehtävistä, niin pitää siirtyä mieliharrastukseni pariin eli räksyttämään tanssimusiikkia ja sen tilaa sekä siinä sivussa tietysti aina pitää tölvästä vähän myös radiota.

Nykyisin on vallalla erilaisten perinteisten rytmien sekoittaminen keskenään, (fuusiot ) jotka luovat tyylittömyyttä ja lisäävät yleistä tietämättömyyttä rytmien alkuperäisistä kuvioista soittajien keskuudessa. Tanssijat tarvitsevat "askelmerkkeihinsä" tyylien sisältämät tarkat rytmikuviot ja ne on bändin heille tarjottava, että sitä voitaisiin tanssimusiikiksi kutsua. Suomeen on tullut vuosisadan aikana noin 100 erilaista tanssittavaa rytmiä ja kun siltä pohjalta peilaa nykyiseen musiikkitarjontaan, niin kovin kapealla tiellä ollaan.

Puhaltimien katastrofaalinen kato orkestereista on valtakunnallisesti todella hälyttävä. Puhaltimien opetusta kouluissa on vähennetty niiden vähäisen kysynnän vuoksi, vaikka opetusta pitäisi nimenomaan lisätä. Näin ollen ei ole esimerkiksi pystytty perustamaan musiikkileireille big-bandejä pasunisti- ja trumpetistipulan vuoksi. Jo esikoulusta alkanut nuorisolle suunnattu liian yksipuolinen rytmimusiikki tekee tehtävänsä ja ainoastaan kitarat, bassot, rummut ja "kiipparit" ovat suosiossa. Lapsille ei anneta valinnan mahdollisuutta erilaisten musiikkityylien suhteen.

YLEn tulisi toimenkuvansa mukaisesti lähettää Suomen kansalle monipuolista ja valistavaa "jokaiselle jotakin" ohjelmaa ja siis myös tanssittavaa musiikkia kaikkeen makuun. Jo kauan on ollut sääntönä YLE n musiikkitoimittajille että ennen 1964 levytettyjä iskelmiä ei saa soittaa, kuin erikoisohjelmissa. Tämä on johtanut siihen, että kuulumatta jää juuri se vanhempi Suomessa levytetty tanssimusiikki, johon esimerkiksi Olavi Virran, Malmsténien ja Godzinskyn tuotanto kuuluu, lukuisista muista nimekkäistä esittäjistä ja säveltäjistä puhumattakaan. Ammattitaitoisille musiikkitoimittajille tulisi antaa vapaat kädet koota Ylen valtavasta levystöstä erilaisia informoivasti juonnettuja musiikkiohjelmia musiikin eri alueilta.

Suomessa ei ole koskaan ollut ainuttakaan radio- eikä TV asemaa, joka lähettäisi tanssimusiikkiohjelmaa. On vallalla kummallinen käsitys, että nykyinen iskelmämusiikki olisi samaa kuin tanssimusiikki - ehkä vajaassa 10 %:ssa löytyy tanssittavia rytmejä.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]