[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

MM-humua Kisarannassa [Tanssipaikat] (Jerryjee 2007-10-22 9:07)


MMo-huumaa Kisarannassa

Kaminiitto
2007-10-22 10:13

Jerryjee 2007-10-22 9:07 Martti Metsäketo orkestereineen oli meitä tullut Kisarantaan
Palstalla olleen viestin ansiosta huomasin tanssipaikan ja orkesterin muutokset. (Suurkiitos hänelle joka muutoksen aiheutti.) Viikonlopun ohjelma meni uuteen harkintaan, kun kerran Martti Metsäkedon orkesteri oli manattu paikalle viihdytysjoukoksi. Globaali ilmaston lämpeneminen unohtui, kun annoin bensan palaa.

Kisaranta on mm. siitä hieno paikka, että siellä näkee paljon nuoria, hyviä tanssijoita. Sitä on kuin uusi ihminen aina sieltä lähtiessään. Verkkaisessa Hämeessä kun oltiin, niin väenpaljous alkoi vaikuttamaan askellukseen vasta kolmannelta setiltä, joten tällainen hätähousu ehti saamaan pahimman puhtinsa pois sitä ennen.

Yritin jälleen kerran arvuutella sitä tuliko lattareita kovasti enempi kuin muita, mutta mieleeni ei jäänyt muuta kuin, että ohjelmaa oli muutettu entisestään ja että tangoa tuli joka setillä. MMo näyttäisi tämän valossa olevankin enempi tango- kuin lattariorkesteri. Hyvä näinkin.

Valitettavasti en voinut osallistua Maamme-lauluun, partneri oli sitä mieltä, että jospa vain hän laulaa ja minulle riittää kun seison asennossa, näin tilaisuus säilyttää arvokkuutensa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]