Latosaari 20.10.-07 [Tanssipaikat] (Eli 2007-10-21 19:23)
Kannattaisiko alkaa sanattomaksi? Se voisi olla kohdallani varsin viisas ratkaisu, mutta tämän viikonlopun jälkeen en voi tuota tyyliä vielä aloittaa.
Kun lauantaipäivän kurssin jälkeen painuin kivun murtamana unten maille pariksi tunniksi, sain eteeni unen, jossa selasin tanssiperhealbumia varsin erikoisissa oloissa. Osa serkuksista jäi perjantaina tanssittamatta, joten ajattelin korjata tilanteen Latosaaressa kun ilta Lapualle saapuisi.
Tanssittamatta jääneistä daameista osa ja muutama joita olisi vielä pitänyt keinuttaa, karkasi muille maille, enkä heitä tulisi hetikään enää tavoittamaan. Toki päätin lähteä Charlesta ja etenkin Väriloistetta kuuntelemaan.
Unessani olin kiivennyt pehmeän pilven päälle jota tuulenpyörre piti otteessaan. Tanssitaivas vain vilisi silmissä ja minä muka tanssitin tuhatta ja yhtä ystävätärtä vuoron perään, kuin viimeistä kertaa tansseissa olleena. En mennyt yhtään nopeaa kappaletta lajin omaisesti, en osannut cha-chaata ja villiinnyin vain yhden kerran fanitukseen tanssiesityksen kera eväälleni. Taju kankaalla- sohvanpohjalla toi mieleeni myös sellaisen näyn, jossa hidastin viennin puoleen musiikin antamasta nopeudesta ja että se toimisi pitkällä tähtäimellä paremmin.
Kiitän siis sydämeni pohjasta tanssidaameja, että kuuntelivat vientiä ja huomioivat erikoislaatuisen tilanteen noista viimeisistä tansseistani osaltani. Tuollaisen taktiikan avulla jaksoin kipurajani yli peräti neljän tunnin ajan ja rauhallisuus todellakin oli tarpeen. Sen vuoksi uuteen päivään nouseminen oli helpompaa, eikä rasittanut yhtään enempää, kuin mihin olen tottunut. Unta vain, tuumasin.
Minulle on muuten parempi jättää myös masurkat tanssimatta, etenkin jos voi aitiopaikalta seurata ennennäkemättömän upean viennin seurauksena erään jos toisenkin tanssineidon nousua nirvanaan. Siinäpä sitä olisikin työmaata, jos meinaisi opetella vastaavat asiat luonnonlahjakkuuteen verraten. Mieluummin kyllä todellakin katselen kuin itse kompastelen.
Nyt on uuden päivän ilta ja uni ohitseni liitänyt. Olo on ihmeellisen väsynyt, kengät vieläkin tärisevät yksikseen tuolla eteisessä, paitakasa mytyssä tuolilla odottamassa pesua ja katse lasittunut tuon tuostakin yhteen kiintopisteeseen milloin näytölle, milloin televisioon ja minne nyt milloinkin. Varsin vaikea hahmottaa, että mikä oli totta, mikä kuvitelmaa vaikka sen tiedänkin että evästykselle ja ystäville ne kiitokset taas kuuluu, Latosaari toimii ja tansseissa olen ajatellut vielä ajelevani, unen vastaisesti. Ehkä vähemmän, mutta kuitenkin.
Vinkelis